Riitta Hyppänen

organisaatiokonsultti

KUKA?

Olen työelämän aktiivinen, monipuolinen uudistaja. Kohtaan työssäni useimmin esihenkilöitä, lähijohtajia ja tiiminvetäjiä, välillä koolla on myös koko henkilökunta yhteisten teemojen äärellä. Vaikka työpaikat ovat erilaisia, viime aikoina työn murros, hybridityö, yhteisöllisyys ja tulevaisuuden osaaminen ovat erityisesti korostuneet toimialasta ja sektorista riippumatta.

MIKSI?

Työn murros edellyttää uudistumista, oppimista ja muutoskyvykkyyttä meiltä kaikilta. Uskon siihen, että työelämää on mahdollista kehittää mielekkäämmäksi, merkityksellisemmäksi ja sitä kautta myös menestyksellisemmäksi kestävin periaattein.

MITEN?

Oli menetelmänä valmennus, alustuspuheenvuoro tai työpaja, on tärkeää luoda ensin yhteys. Siksi oppimis- ja muutosmatkallamme on aluksi maltettava panostaa kohtaamisiin, onneksi dialogisia digitaalisia alustoja on tullut avuksi.

Keskustelulla, kuuntelulla ja kysymyksillä on avainrooli kaikessa. Roolini voi olla siilojen purkaja, siltojen rakentaja, matkaopas uuteen, luotsi yli haastavien paikkojen tai onnistumisten mahdollistaja.

OSAAMINEN JA VAHVUUDET:

  • Johtaminen ja johtajuus
  • Osaaminen ja jatkuva oppiminen
  • Muutos- ja uudistumisjohtaminen, transformaatio
  • Etätyö, hybridityöskentely, monipaikkainen työ, työnmurros
  • Yhteiskehittäminen, fasilitointi, digitaalinen fasilitointi
  • Verkostojen rakentaminen mm. Fast Expert Teams