Julkaisija: ← Blogi

Miten muutetaan näkymätön näkyväksi, arjen toiminnaksi ja kilpailueduksi?

Tiesitkö, että 4 % ylimmästä johdosta näkee haasteet, joista henkilöstö näkee 100 %?
Iceberg of ignorance, HBR Sidney Yoshida

Yhteisen tilannekuvan puuttuminen kasvattaa liiketoiminnan riskit moninkertaisiksi

Organisaatioiden sopeutuminen nopeasti muuttuvaan liiketoimintaympäristöön on entistä tärkeämpää – ja ennen kaikkea kriittistä liiketoiminnalle. Ilman ajantasaista ja yhteistä tilannekuvaa, voi virheiden, kasvaneiden kustannusten ja onnettomuuksien riskien lisääntyminen aiheuttaa organisaatiolle vakavia seurauksia mainehaittoina ja taloudellisina tappioina.

Ilman kaikkien toimijoiden kanssa yhdessä koottua ja jaettua tilannekuvaa, organisaation voi olla vaikea reagoida muuttuviin olosuhteisiin, ja se voi menettää tilaisuuksia kasvaa tai innovoida. Nykyisessä epävarmassa VUCA-liiketoimintaympäristössä (volatile, uncertain, complex, and ambiguous) yhteisen tilannekuvan puuttuminen kasvattaa edellä mainitut toiminnan riskit moninkertaisiksi.

Näkymättömissä ongelmissa ja keskusteluissa piilee kasvun salaisuus

Organisaation kilpailuetu ei rakennu peräpeilin katsomalla ja menneitä lukuja tutkimalla, vaan kuuntelemalla ennakoivasti asiakkaiden, henkilöstön ja sidosryhmien puhuntaa. Siinä, mitä he sanovat ja eritoten mitä jättävät sanomatta julkisissa keskusteluissa, piilee kasvun salaisuus. Olennaista on ymmärtää se, miten näkymätön saadaan näkyväksi ja käännettyä strategisia prioriteetteja tukevaksi toiminnaksi arjessa.

”Jos haluat tietää mistä tulet, katso liiketoiminnan lukuja.
Jos haluat tietää missä
olet, kysy asiakkailtasi.
Jos haluat ennakoida ja tietää minne olet menossa, kysy
ensin henkilöstöltäsi.”

Jos yritysjohto priorisoi ja ymmärtää jaetun tilannekuvan merkityksen toiminnan elinehtona, voi johto tehdä parempia päätöksiä, tehokkaampaa yhteistyötä, reagoida nopeasti muuttuviin olosuhteisiin, lisätä turvallisuutta ja parantaa tehokkuutta. Tämä johtaa lopulta kilpailuetuun muuttuvassa maailmassa, jossa organisaatiot, jotka pystyvät reagoimaan muutoksiin nopeasti ja tehokkaasti, menestyvät todennäköisemmin.

Investoimalla jaetun tilannekuvan rakentamiseen, rikastuttamiseen ja löydösten kääntämiseen toiminnaksi, johto voi vaikuttaa organisaation välittömään sekä pitkän aikavälin menestykseen merkittävästi.

Muodosta realistinen ja asiakaslähtöinen tilannekuva organisaatiosi koko potentiaalista

Jaetulla ymmärryksellä ja tilannekuvalla parannetaan yhteistyön laatua, strategian ymmärtämistä, kulttuurin muotoilua ja johtamisen kehittämistä yhdessä henkilöstön, asiakkaiden ja sidosryhmiesi kanssa.

Oleellista on, että kaikki organisaation sidosryhmät jakavat saman tilannekuvan, niin rationaalisin kuin emotionaalisin vaikuttimin ja perustein. Jaetun tilannekuvan lisäarvo organisaatiolle rakentuu moninäkökulmaisuuden kautta.

Asiakkaidemme kokemuksiin peilaten voimme todeta, että tilannekuva on aina organisaatiosidonnainen ja tilannekohtainen

  • Erään asiakkaamme mielestä olemme saaneet nostettua johtoryhmän keskinäiset suhteet aivan uudelle tasolle, jossa johtoryhmä on hioutunut entistä paremmin yhteen.
  • Kiertotalousalan asiakkaamme kanssa olemme yhdessä rakentaneet jaetun tilannekuvan siitä kuinka ihmiset kokevat työnsä merkityksen.
  • Henkilöstön kanssa yhdessä näkyväksi tehty oman työn merkityksellisyys on organisaatiolle erottava kilpailutekijä haastavassa markkinatilanteessa, jossa työntekijät valitsevat työpaikkansa.

Käännämme piilevän liiketoimintapotentiaalin ketteriksi kustannussäästöiksi ja kasvuksi

Me teemme kanssasi näkymättömän näkyväksi – jaettu yhteinen tilannekuva voidaan muodostaa kohdennetusti johtotiimin tai koko organisaation tueksi. Osallistamalla sidosryhmät digitaalisesti moniaikaisesti ja -paikkaisesti, pystymme rikastuttamaan nopeasti näkemyksiä ja aikaansaamme välittömiä kustannus- ja aikasäästöjä.

Saatte käyttöönne uudet tekemisen tavat, yhteiskehittämisen periaatteet ja vuorovaikutteiset digitaaliset työkalut muutoksen yhdessä toteuttamiseen. Lopputuloksena on parempia päätöksiä, jossa sudenkuopat ovat systemaattisesti ennakoitu ja vältetty.

Hyväkin strateginen suunnitelma ja suunta voidaan tuhota väärin valinnoin ja ilman henkilöstön sitoutumista.

****

Kiinnostuitko? Tutustu Tilannekuvaan tai ota meihin yhteyttä ja jutellaan lisää.

Lue lisää: Tilannekuva

Ota yhteyttä

Lue myös