Julkaisija: ← Blogi

Kannattaako johtajan olla radikaalisti inhimillinen?

Uudessa ajassa sankaruus on siirtynyt yksittäisiltä johtajilta joukkueille ja todellista rohkeutta on päästää yhteisöllisesti irti turhasta, oli kyse sitten ajattelun tai tekemisen tavoista. Arvostava ja inhimillinen johtajuus rakentuu tunnetaitojen, itsensä tuntemisen, kysymisen ja kohtaamisen taitoihin. Saadakseen joukkueen kukoistamaan, johtajan tehtävä on mahdollistaa inhimillinen kasvu muutoksessa.

Kollegani Sebastian Siukonen kuvasi hienosti blogissaan Yhteisöllistä viisautta etsimässä käynnissä olevaa työelämän muutosta ja sen vaikutusta myös johtamiseen. Hänen pohdintansa tiivistää mielestäni olennaisen: tavoite ei ole oikeiden vastausten löytäminen, vaan parempien kysymysten miettiminen yhdessä. Sanat ohjaavat ajatteluamme, halusimme sitä tai emme. Yhteisöllisen viisauden valjastaminen tulevaisuutta ennakoivaan, tietoisuutta lisäävään ja jatkuvasti oppivaan tekemiseen ei ole mikään helppo juttu, varsinkin kun olemme pitkään ja hartaasti luoneet rakenteita ja omaa ajatteluamme aivan erilaisista periaatteista lähtien.

Luopumalla vanhasta tehdään tilaa ilolle

Sen sijaan, että miettisimme, mitä johtajan pitää tässä ajassa osata tai tehdä lisää, olisi ehkä mielekästä pohtia, mistä johtajan on mahdollista päästää irti ja mikä on turhaa. Koska toimintaympäristön muutos on parin viimeisen vuoden aikana kiihtynyt ennakoitua nopeammin, voisi ajatella, että myös johtamisoppien reipas “konmaritus” voisi auttaa vauhdissa pysymistä.

Konmarin pääideana on luopua kaikesta turhasta ja säilyttää vain ne asiat, joita oikeasti tarvitaan ja jotka tuottavat iloa. Koska jaettu ilo on aina suurempi ilo, voisiko johtajan tärkein tehtävä ollakin varmistaa organisaation ilo ja se kautta yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin vaaliminen organisaatiossaan?

Haastetaan perinteiset työroolit kierrättämällä

On ehkä utopistista ajatella, että kaikki ikäväksi koetut tekemiset voitaisiin heittää turhina kollektiiviseen roskikseen, mutta ehkä voisimme harkita kierrätystä. Toiselle ikävä tekeminen voikin tuottaa toiselle iloa. Monesti tämä mahdollisuus jää näkemättä, kun jämähdämme työroolien rajoihin. Työroolien perinteisiä rajoja haastamme myös Humapissa, kun kutsumme organisaatioiden koko henkilöstön, asiakkaat ja kumppanit yhteiseen kehittämiseen vaikka strategiatyön parissa.

Kun pääsemme yhteisöllisempään tekemiseen kiinni, vahvistuu myös dialogi ja yhteiseen tulevaisuuskuvaan sitoutuminen. Kokemus osallisuudesta ja kuulluksi tulemisesta lisää väistämättä psykologista turvallisuutta ja antaa tilaa myös ilolle ja rentoudelle omassa tekemisessä ja olemisessa. Monet asiakkaamme ovat tämän onneksi jo huomanneet ja haluavat kehittää työskentelytapojaan ja johtamistaan näiden ajatusten suuntaisesti, sillä Brené Brownin sanoin: “Johtajan/työyhteisön tulee joko käyttää kohtuullinen määrä aikaa pelkojen ja tunteiden käsittelyyn, tai tuhlata kohtuuton määrä aikaa yrittäessään korjata tehotonta toimintaa.”

Voisi siis todeta, että turhasta luopuminen ja olennaiseen keskittyminen, oli kyse sitten ajattelusta tai tekemisestä, vaatii niin yksilöltä kuin yhteisöltä rohkeutta. Haluaisin kuitenkin uskoa, että irtipäästäminen tulee olemaan yhä enenevissä määrin asia, jota kohden pyrimme aktiivisemmin. Tämä vaatii rohkeutta ja inhimillisyyttä – erityisesti johdolta. Olisiko nykyajan sankarijohtaja siis hän, joka tuntee itsensä ja jolla on hyvät tunnetaidot –  johtaja joka osaa kohdata ihmisen ihmisenä? Sellainen, joka uskaltaa miettiä ja kysyä parempia kysymyksiä, yhdessä.

 

LATAA OPPAAMME

Vahvista organisaatiosi muutosmatkaa ja lataa maksuton johtoryhmätyön oppaamme TÄSTÄ. Löydät sieltä lisää ajatuksia uuteen aikaan johtamiseen.

 

Lue myös