Ymmärrämme, että yrityksen toiminnan tulee olla kestävämpää – erilaista kuin aiemmin. Maailma on yhä riippuvaisempi johtajista, jotka eivät tyydy vain optimoimaan nykytilaa, vaan pyrkivät mahdollistamaan uuden ajattelun ja tekemisen arjessa. Rajat ylittävä yhteistyö luo edellytyksiä ylittää myös uudenlaisen ajattelun rajoja. Uskaltaisitko kuvitella miten rakennetaan uusi silta ihmisten, strategian ja arjen käytänteiden välille?
On helppoa saada itsensä kiinni siitä, että arkeamme ohjaavista valinnoista on tullut opittuja rutiineja, joita oma ajattelu ei läpivalaise riittävän kriittisesti. Mielen lukot ovatkin suurin este muutokselle, joita aikapaine jumittaa entisestään. Kun mahdottomana pidetyistä asioista on tullut periaatteessa mahdollisia, kyse ei ole oikeiden tai väärien valintojen vertailusta, vaan kyvystämme hahmottaa maailman ja yhteistyön järjestys jotenkin toisin.
Elämän seikkailuissa tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Miten teemme sen ilman konflikteja ja mielensotia siten, että ymmärrämme yhdessä muutoksen merkityksen riittävän samalla tavalla. Kokemuksemme mukaan onnistunein työelämän muutosmatka on mielessä ja kehossa koettua virtaa, jota kutsumme innostavaksi työksi.
Yhteistyö on strateginen valinta
Ympärillämme elävät muutokset vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten ylipäätään ymmärrämme työn, strategian, johtamisen, rakenteet ja tuottavat yhteistyötavat. Koska riippuvuussuhteet ovat vahvoja, meidän tulisi nähdä kokonaisvaltaisemmin, miten totuttu työn tekemisen malli ravistelee itseään menneisyyden järeistä teollisuusyhteiskunnan kahleista. Kasvustrategioita ja hybridimalleja yritetään rakentaa vielä liikaa vanhojen ajattelumallien päälle. Mahdoton yhtälö on nähtävissä kipua synnyttävinä kokemuksina.
Menestyvät organisaatiot rakentuvat erinomaisen yhteistyömaineen ympärille, jossa ihmisten välisiin yhteistyösuhteisiin latautunut luottamus turvaa organisaation toiminnan jatkuvuuden ja organisaatiokulttuurin arvon. Kokemustemme mukaan ”uusi me” -ajattelu on liiketoiminnan liima, jossa yhdessä muotoiltu yhteistyökulttuuri on nousemassa työelämän ydintaidoksi.
Rohkeus nähdä ja kokea uusin silmin
Teknologian kehitys ja automatisointi on mahdollistanut uudenlaisen tuottavuuden. Digitalisaation aikaansaamalla tuottavuuskasvulla on kuitenkin rajansa ilman samanaikaista työn kehittämistä. Merkittävin tuottavuuskasvu syntyy luovasta uudelleenajattelusta, johon pystyy vain ihminen. Todellinen johtajuus ei siis tarkoita, että kuljetaan samaa vanhaa matkaa, vaan luodaan uusia reittejä, joissa ihmisen kasvua, liiketoimintaa, teknologiaa ja työtä kehitetään yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena.
Uskaltaisitko sinä kuvitella miten
- strategiaprosessin läpimenon kustannukset puolittuvat?
- kaikkien sidosryhmien osallisuusaste on strategiaprosessin päättyessä jopa 97%?
- kasvattaa yhteistyökulttuurin arvoa panostamalla yrityksen asiakas-, henkilöstö- ja sidosryhmätyytyväisyyteen?
- rakentaa uutta osaamista, uusia organisaation kyvykkyyksiä ja yrityksen vetovoimaisuutta?
- hyödyntää oikein laadullista vuorovaikutusta strategian kohdentamisessa?
- hyödyntää tuttuja strategiaan sopivia viitekehyksiä, esim. OKR-mallia, maksimaalisen osallisuuden varmistamisessa?
Parhaimmillaan ihmisiä palveleva teknologia voi olla ratkaisu tulevaisuuteen uteliaasti kurkottavan kokonaisnäkemyksen kirkastamisessa. Uusinta teknologiaa hyödyntäen meillä on mahdollisuus tuoda ihmiset lähemmäs toisiaan. Tiedon palasista muodostuu näkemyksellisyyttä, joka on omiaan synnyttämään jäsentyneen ja laadukkaan ajattelun kautta elinvoimaisuutta ympärilleen.
Kohti rajat ylittävää ekosysteemiajattelua
Kun pysähdymme ajattelemaan yhdessä yli rajojen, tunnistamme nopeasti strategisen ajattelumme esteet. Yksi löydöksistämme on sidosryhmäkokemus, joka on aiemmin rajoittunut henkilöstö- ja asiakaskokemuksen siiloihin. Miksi emme pyrkisi aktiivisesti luomaan parasta ekosysteemikokemusta? Ottamalla strategiaprosessiin mukaan koko henkilöstön, asiakkaat, omistajat, verkostot ja sijoittajat eli koko ekosysteemin, kasvaa tietoisuus ja innovatiivisuus totutusta tavasta eksponentiaalisesti.
Olemme kysyneet itseltämme, onko maailmassa varaa jättää ihmisten kollektiivinen viisaus ja yhteisen vaikutuksen voima käyttämättä. Nyt on aika murtaa seinät, ajattelun siilot ja korvata hierarkiat radikaalilla ihmisyydellä, totutut rajat ylittävällä yhteistyöllä ja kasvavalla osallisuudella.
Nämä työn murroskohdat vaativat johdolta erityisesti epävarmuuden sietokykyä ja rohkeutta entistä avarampaan ajatteluun. Tule kanssamme kuvittelemaan miten sinäkin voit olla rakentamassa uutta siltaa ihmisten, strategian ja arjen käytänteiden välille.