Poikkeusolojen pitkittyessä alkaa virtuaalityön ensihuuma hiipua. Lyhyen aikavälin hyödyn alta paljastuu monipaikkaisen organisaation iänikuiset haasteet: yhteisöllisyyden ja innovatiivisuuden heikentyminen sekä tunneköyhä suorituskeskeisyys. Samalla poikkeusolot ovat avanneet mahdollisuuden rakentaa uudella tavalla hyvinvoivia ja kestäviä virtuaaliorganisaatioita.

Virtuaaliyhteistyöhön siirtyminen oli monille yllättävän vaivatonta ja jopa innostavaa. Työn imun ja autonomian on arvioitu lisääntyneen ja tuottavuuden kasvaneen.

Samat tutkimustulokset, jotka osoittavat etätyön hyötyjä, osoittavat myös innovatiivisuuden ja yhteisöllisyyden heikentyneen. Tämä tieto ei sinänsä ole uusi, virtuaaliyhteistyötä on tutkittu pitkään. Tutkimukset ovat jo osoittaneet, että virtuaalivuorovaikutus on erityisen kuormittavaa aivoillemme, virtuaaliyhteistyössä tapahtuu vähemmän ideoiden ja tiedon jakamista. Myös luottamuksen ylläpitäminen on haastavampaa.

Kaikki tapahtui niin äkkiä. Siirryimme toimistoista monipaikkaiseen hybridityöhön niin nopeasti, että emme ehtineet kuin siirtää vanhat toimintatavat virtuaaliseen ympäristöön. Emme ehtineet havahtua siihen, että koko virtuaaliyhteistyö ei perustu uuteen tekniikkaan vaan uudenlaiseen yhteistyökulttuuriin.

Virtuaaliyhteistyön sietämätön keveys

Onneksi olemme jo viisaampia. Tiedämme, miten virtuaalisissa kohtaamisissa yhteiseen virittäytymiseen on käytettävä runsaasti aikaa. Tunneviestejä täytyy tietoisesti tuoda esiin ja pikaluottamuksen hyödyntäminen nousee erityisen arvokkaaksi. Nyrkkisääntönä tarvitsemme vähemmän agendaa ja enemmän kohtaamisia.

Yhteistyössä, joka kattaa paljon muutakin kuin virtuaalikohtaamisia, on myös omat lainalaisuutensa. Tiedämme tutkimusten pohjalta, että kasvokkaiset käynnistykset ovat erityisen tärkeitä tiimin ja projektin onnistumiselle ja, että epämuodolliselle vuorovaikutukselle on luotava paikkoja. Fyysisen etäisyyden korvaamiseksi täytyy käyttää enemmän aikaa siihen, että olemme henkisesti samalla kartalla asiakastarpeiden, työn tarkoituksen ja yhteisen suunnan osalta.

Haluamme kuitenkin haastaa menemään askeleen pidemmälle. Poikkeusolot ovat avanneet tilan organisaatioissa, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Vaikeasti ilmaistuna elämme liminaalitilassa, jossa vanha on lakannut eikä uutta vielä ole. Nyt voi olla oikea aika ajatella hyvinvoinnin ylläpitäminen uusiksi.

Tulevaisuuden työyhteisö oppii huolehtimaan hyvinvoinnistaan

Viimeistään monipaikkainen virtuaalityö on opettanut, että työhyvinvoinnin ylläpitäminen ei voi jäädä yksin esihenkilön harteille, eikä hyvinvointi yksilön vastuulle. Etenkin etätyössä yksilö ei saa jäädä jaksamisensa kanssa yksin. Ainoa tapa luoda kestävää hyvinvointia näinä poikkeuksellisina aikoina, on tehdä yhteisöstä hyvinvoinnin kannattelija.

Yhteisölliseen työhyvinvointiin tehtävät panostukset etä- ja hybridityössä tuottavat merkittävää lisäarvoa organisaation kilpailukyvylle. Miten sitten yhteisö voisi johtaa hyvinvointiaan? Onneksi tästä on runsaasti esimerkkejä erityisesti siellä, missä itseohjautuvuus on yhdessäohjautuvuudeksi oivallettu. Yhdessäohjautuvien organisaatioiden on täytynyt kehittää keinot ylläpitää työntekijöiden jaksamista muuttuvassa maailmassa.

Yhteisöllinen työhyvinvointi tarkoittaa konkreettisia käytänteitä: yhteisön varhaista tukea ja yhteisöllisen konfliktinratkaisun käytänteitä. Tavoitteiden, palautteen ja sosiaalisen tuen tarjoaminen pienissä ryhmissä yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan mahdollistaa suorituksen yhteisöllisen johtamisen.

Esihenkilöt hyvinvoinnin lähettiläinä

Miten esihenkilöiden sitten käy, eikö heitä tarvita enää? Tottakai tarvitaan, mutta uudessa roolissa. Esihenkilön tehtävä ei ole ainoastaan tarjota varhaista tukea, ratkoa konflikteja tai auttaa kuormittunutta työntekijää priorisoimaan tehtäviään. Hänen ensisijainen tehtävänsä on auttaa yhteisöä huolehtimaan hyvinvoinnistaan.

Keskeistä hyvinvoinnin kannattelussa on jatkuva yhteisöllinen työn muutoksen ja tilannekuvan päivittäminen. Tärkeintä on kuitenkin, että hyvinvointi nähdään kietoutuvan yhteen asiakkaan muuttuvien tarpeiden kanssa. Tulevaisuuden hyvinvoivan yhteisön merkittävin ominaisuus onkin kyky ymmärtää muuttuvaa työtä ja oppia yhdessä uusia tapoja onnistua työssä.

Monipaikkainen virtuaaliyhteistyö tarjoaa tälle kehitykselle uusia haasteita, ja mahdollisuuksia, kun ilmenee esimerkiksi, että hierarkkinen johtaminen on tehottomampaa monipaikkaisessa työssä. Ehkä poikkeusolot auttavatkin ottamaan pitkään odotetun organisoitumisloikan.