Julkaisija: ← Blogi

Poikkeuksellisen jännittävää – Mitä voimme oppia jännitteistä? 

Kriisi- ja poikkeusajat töytäisevät asiat, tuntemukset ja ajatukset liikkeeseen uudella voimalla. Se, mikä pysyy ”normiarjessa” pinnan alla, tulee esiin, kärjistyy ja polarisoituu. Jännitteiden ilmitulo on tämän poikkeustilan lahja oppimiselle. Jännitteet ovat oppimisen liikkeellepaneva voima, jos tahdomme.

Jännitteet ja ääripäiden polarisoituminen viekottelevat meitä ratkaisemaan, taistelemaan, puolustamaan ”oikeaa” käsitystä tai näkökulmaa. Toinen yleinen vaihtoehto suhtautua jännitteisiin on yrittää peitellä ja paeta esiin tulleita ristiriitoja tai konflikteja. Välttelyn tuloksena tulemme usein itse asiassa kehittäneeksi jännitteiden purkauskanaviksi isompia konflikteja.

Monessa työyhteisössä tunnistettuja jännitteitä on esimerkiksi kiihdytyksen ja pysähtymisen tarpeiden, yksin ja yhdessä tekemisen, lyhyen tähtäimen ratkaisujen ja pidemmän perspektiivin välillä. Koko yhteiskuntaa värittää myös esimerkiksi yksilönvapauden ja yhteisen edun välinen jännite.

Voisiko meillä olla muitakin vaihtoehtoja kuin jännitteiden ratkaiseminen tai niiden lakaiseminen maton alle?

Konfliktien umpisolmuista kohti jännitteiden johtolankoja

Jännite kytkee kaksi vastakkaista diskurssia toisiinsa. Vaikka jännitteet voivat tuntua epämukavilta, on kahden ääripään suurella erolla valtava uutta luova voima. Korkeusero vesivirran uomassa luo potentiaalijännitteen, joka muuttuu voimaksi veden liikkuessa – mitä suurempi ero, sen suurempi jännite ja siitä saatava energia. Kaaripyssyn jännettä kiristetään, jotta se vapautuessaan antaisi voiman mahdollisimman pitkälle jousen lentoradalle.

Saman sukuista energiaa sisältyy myös erilaisten ajattelu- ja toimintamallien välillä ilmeneviin jännitteisiin. Olisikin sangen hyödyllistä osata käyttää näitä luonnon jännitteiden metaforia ihmisyhteisöjen tuottamissa jännitteissä yhteisen ymmärryksen ja oppimisen lisäämiseksi.

Organisaation jännitteet luovat uutta

Olemme Humapissa kollegoideni kanssa miettineet, miten voisimme konfliktin partaalla kääntää suuntaa kohti sen tutkimista, mikä jännite tai jännitteet ovat tuoneet meidät tähän tilanteeseen. Jotta voisimme virittyä tutkivaan mielentilaan, meillä on avattavanamme muutamia portteja. Salasanoina toimivat hyvät kysymykset.

Ensimmäinen portti vie meidät yhteiselle kartalle. Kartta antaa matkalle raamit, joiden turvassa vaikeitakin maastoja voidaan ylittää. Kysymme yhdessä: Millaisessa tilanteessa olemme? Kuinka vaikea tilanne on? Kuinka tärkeästä asiasta on kyse? Keihin asia vaikuttaa? Mitä tunteita, tulkintoja ja faktoja tilanteeseen liittyy? Näistä asioista on kaikkien yhteisön jäsenten tultava kuulluiksi ennen kuin voidaan edetä seuraavalle portille. Tunteita on kuultava ja ne on hyväksyttävä, että ne eivät sumenna järkeämme eivätkä havaintokykyämme.

Kun tarvittava tunteiden ja kokemusten jakaminen, hyväksyminen ja purku on ensimmäisessä vaiheessa tehty, voimme paneutua tunnistamaan ja nimeämään tilanteen ytimessä olevaa jännitettä.

Toinen portti avaa maiseman korkean paikan leiriin. Pääsemme kysymään: Mistä jännitteestä on kyse? Miten haluamme tutkia sitä? Mitä tavoittelemme? Mihin olemme valmiita? Mihin minä olen valmis? Yhteinen sitoutuminen oppimiseen on eteenpäin vievä vaikutin. Oleellista on nimetä jännitettä tuottavat erilaiset ”navat” siten, että tunnistamme ne arvottamatta toista paremmaksi kuin toinen. On eri asia nimetä jännitettä sanoilla puurtaminen – laiskuus kuin määrätietoisuus – pohtivuus. Jos tunnistaessamme voimme samalla nähdä molempien tulokulmien vahvuudet ja hyödyllisyyden, voimme rakentaa yhteisesti jotain uutta, jossa nämä erisuuntaiset perspektiivit voidaan hyödyntää tilanteen vaatimalla tavalla. Syntyy kollektiivista viisautta, joka on enemmän kuin yksilön kapasiteetin tuottamat ratkaisut.

Kahden ensimmäisen portin jälkeen meillä on ehkä jo helpommin avattavia ymmärryksen lisäämisen, uusien toimintamallien kokeilemisen ja kokeilujen reflektoinnin portteja, jotka kaikki ovat etappeja oppimisen polulla. Vaikka polku ei ole suora eikä tasainen, kuljetun matkan askelmista rakentuu parhaimmillaan reitti kohti jännitteitä luovana voimana käyttävää kulttuuria.

Kasvokkain ja digitaalisesti

Poikkeusolot ovat potkaisseet meitä lempeästi kohti uudenlaista prosessin rakentamista. Haluammekin ravistella uskomuksia jännitteiden ja konfliktien käsittelyn välttämättömistä edellytyksistä. Koska olemme olleet keskellä suoranaisia konflikteja ennen kuin kasvokkain työskentely tuli mahdottomaksi, meidän on ollut pakko miettiä digitaalisesti kannateltua prosessien jatkamista. Valloillaan on vahva uskomus, että erityisesti paljon tunteita nostattavissa tilanteissa on välttämätöntä rakentaa luottamusta kasvokkain. Pakotettuina toimimaan toisin olemme oppineet paljon digitaalisen työskentelyn tuomasta lisäarvosta yhteisen ymmärryksen lisäämiselle, joskin samalla tiedostaen sen haasteet.

Digitaalisen työskentelyn haasteena on erityisesti sen kokonaisvaltaisen viestintäavaruuden (sanojen lisäksi ilmeet, eleet, asennot, etäisyydet, kosketukset) kaventuminen, joka syntyy kasvokkaisissa kohtaamisissa.  Samalla olemme huomanneet sen olevan myös vahvuutta. Digitaaliseksi muotoillussa prosessissa meidän täytyy miettiä tarkemmin ne askeleet, joiden äärelle pysähdymme. Tällöin pääsemme pureksimaan kiperiä ja tunteita herättäviä kysymyksiä sopivan kokoisina palasina ja osuvammin, ehkä myös hieman etäämpää ja ”viileämmin”.Tällainen prosessointi antaa aikaa ajatusten kehkeytymiselle ja vähentää provosoitumisen houkutusta. Kun digitaalisella alustalla otetaan mukaan myös kirjoittaminen, kuvat ja videot, voidaan synnyttää monipuolista ja vastuullista dialogia – entäs jos näkisimmekin näin?

Ota yhteyttä

Lue myös