Organisaatioiden toiminnan laajempien merkitysten ymmärtäminen ja vastuullisuus ovat nousemassa aivan uudella tavalla kilpailueduiksi työelämässä. Elämme työn murrosta, jossa esiintyvien ilmiöiden taustalta on turha etsiä yksittäisiä juurisyitä. Tärkeämpää on jäsentää, miten kompleksiset ilmiöt kietoutuvat yhteen ja mikä perinteisten ratkaisujen logiikassa on tullut tiensä päähän. Tällöin myös työhyvinvointia voidaan rakentaa ihan uusista lähtökohdista.
Financial Times julisti, että kapitalistinen talousjärjestelmä on ”resetoitava”. Julistuksen mukaan niin paljon hyvää kuin vapaan kapitalistisen markkinatalouden malli on meille tuottanutkin, ovat sen voitontavoitteluun ja osakkeenomistajien arvon lisäämiseen perustuvat kivijalat nyt kääntyneet itseään vastaan ja todettu riittämättömiksi. Kuten kaikilla systeemeillä, myös liberaalilla kapitalismilla näyttää olevan rajallinen elinkaarensa. Kaaren lopussa järjestelmän resetointi, eli kokonaisvaltainen uudelleenajattelu on väistämätöntä. Huomionarvoisinta julistuksessa on suunta, johon uudistumista pitäisi viedä. Sen mukaan ”delivering profit with purpose” on nostettava tavoitteiden kärkeen. Voiton tuottaminen pitää siis kytkeä laajempiin yhteiskunnallisiin merkityksiin ja tavoitteisiin. Financial Times varoittaa, että ”ilman muutosta vaarana on, että reseptistä tulee huomattavasti kivuliaampi.”
Työelämä tarvitsee näkökulman laajennusta
Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen yliopistotutkija Timo Miettinen toteaa aiheesta Helsingin sanomissa, että markkinatalous, joka palveli vielä hyvinvointivaltiota toisen maailmansodan jälkeen, ei pysty samaan globaaleilla markkinoilla. Hänen mukaansa talouden moraalinen ulottuvuus on menetetty. Me kaikki varmasti tunnistamme tämän esimerkiksi ilmastokriisin edessä, johon liittyviin ”viheliäisiin ongelmiin” tarttuminen on vaikeaa ja vaatii tavoiteraamien merkittävää laajentamisen lisäksi myös syvää moraalis-eettistä pohdintaa. Tästä myös monet talousajattelijat ovat viime aikoina ilmaisseet huolensa.
Niin sanotut uuden ajan organisaatiot ovat kuitenkin jo monilta osin lähteneet näitä kysymyksiä ratkaisemaan. Niille on selvää, että arvo osakkeenomistajille ei riitä siksi merkitykseksi, jonka mukaan tiimien ja projektien itsenäinen merkitysohjautuminen tapahtuu. Myös Humapin blogit ovat viime aikoina käsitelleet ahkerasti itse- eli yhdessäohjautuvuutta. Vesa Purokuru kirjoitti myös tarkkanäköisesti sudenkuopista, joita uuden ajan johtamisessa on hyvä ennakoida. Kysymykseen, onko itseohjautuvuudessa kyseessä ohimenevä trendi vai jotain muuta, Financial Timesin julistus viimeistään lukitsee vastauksen: Olemme äärimmäisen ison paradigmamuutoksen edessä. Vanhojen johtamismallien kyseenalaistaminen on keskeinen osa tätä murrosta.
Muutos ei tapahdu tyhjiössä
Konsulttina törmää usein puolusteluun, ”kyllä mekin, jos aloittaisimme nyt nollasta, mutta kun meillä on niin vakiintuneet käytännöt…”. Tämä on ymmärrettävää ja totta. Historiaa ei oikeasti noin vain resetoida. Valtava haasteemme tällä hetkellä onkin se, miten muutos saadaan aikaan pitkän historian omaavissa organisaatiossa, joissa hierarkkisesti johdettu, erillisiin toimintoihin jaettu ja omistajan voiton maksimointiin (tai pelkkään kustannusten minimointiin) ohjaava malli on läpitunkevasti läsnä kaikessa tekemisessä. Tällä hetkellä monissa näistä organisaatioista vilpittömästi tavoitellaan ketteryyttä, ihmisten osallistumista ja vahvaa arvopohjaisuutta. Tavoitteessa onnistumisen vaikeus syntyy kuitenkin siitä, että pitäisi kyseenalaistaa rakenteita, joita olemme pitäneet organisaatiototuuksina ja koko talouden tehokkuuden varmistajina.
Yksi huolestuttava trendi viime vuosina on ollut mielenterveyden häiriöiden kasvu myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspäivärahan perustana. Yllättävästi vuoden 2016 jälkeen kohonnutta käyrää on yritetty selittää monin tavoin. Kompleksisuus- ja systeemiajattelun mukaisesti yhtä yksittäistä syytä on turha etsiä. Sen sijaan on pyrittävä ymmärtämään, miten asiat kietoutuvat yhteen. Näin ollen myös työelämää on nähtävä niin, että se järjestelmä, joka tuottaa asiakkaille tuotteet ja palvelut ja osakkeenomistajille voiton, on se sama järjestelmä, joka joko kannattelee työntekijöiden hyvinvointia tai pahimmassa tapauksessa murentaa sitä. Mikään erillinen hyvinvoinnin kannattelu eri riitä, jos varsinaisen toiminnassa on valuvikoja. Olemme kuitenkin tottuneet siihen, että tiettyjä organisaation totuuksia ei voida kyseenalaistaa. Tällöin murenevan hyvinvoinnin ratkaisuksi on tyypillisesti jäänyt joko yksilön sitkeyden lisääminen tai hänelle työstä aiheutuneiden ongelmien korjaaminen. Näihinkin herätään usein liian myöhään.
Viimeistään nyt on lopetettava pelkkä haittojen korjailu ja käännettävä kriittinen katse organisaatioiden varsinaiseen toimintaan ja toiminnan tavoitteisiin ja logiikkaan. Tämä on tehtävä kapitalismin uusien suuntien löytämiseksi. Tämä on tehtävä organisaatioiden kestäväksi uudistamiseksi. Tämä on tehtävä ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja planeettamme pelastamiseksi.