Tässä ajassa monet kohtaamamme ilmiöt ja ongelmat ovat luonteeltaan todella kompleksisia. Yksinkertaiset tai nopeat ja helpot ratkaisut eivät ole toimiva vastaus, jolla saataisiin aikaan pysyviä tuloksia. Jos haluamme saada aikaan kestävää muuttumista, on organisaatioissa perehdyttävä systeemiajattelun malleihin.
Kokonaisuuksien kautta näkeminen on systeemiajattelun tärkein ominaispiirre. Asiat ja ilmiöt eivät ole toisistaan irrallisia. Ne ovat aina suhteessa toisiinsa. Ilmiöt ovat seurausta tavoista, joilla olemme organisoituneet. Systeemiajattelun avulla voimme jäsentää ongelmia synnyttäviä ja ylläpitäviä rakenteita ja ajattelutapoja. Ongelman luonteen tunnistaminen tapahtuu asioiden välisiä suhteita ja vuorovaikutusprosesseja analysoimalla, ei yksittäisiä henkilöitä, tehtäviä tai funktioita. Systeemisyys tekee näkyväksi miten taloudelliset, tekniset ja sosiaaliset asiat ja ilmiöt kytkeytyvät toisiinsa ja kuinka tästä vuorovaikutuksesta syntyy alati muuttuvien haasteiden ja mahdollisuuksien verkosto.
Kohti systeemisiä kyvykkyyksiä
Askeleet systeemikyvykkyyteen ja -ajatteluun voivat aluksi tuntua haastavilta, mutta ne palkitsevat nopeasti, kun alkaa nähdä maailmaa uudenlaisten silmälasien avulla. Jo soveltamalla muutamia ydinkäsitteitä voi rohkeasti oppia hyödyntämään systeemistä ajattelutapaa. Se on iso apu, jos on kehittämässä verkostojen ja kompleksisten systeemien toimintaa. Systeemisiä kyvykkyyksiä voi ajatella taitoina, joita osaamalla syventyä luomaan systeemin muuttumiselle otollisia olosuhteita. Kyvykkyydet mahdollistavat olosuhteiden rakentamista niin, että systeemi kehittyy toivotussa suunnassa, vieläpä entistä kestävämmällä tavalla suhteessa isompaan kokonaisuuteen.
Systeemiajattelun klassikko Donella Meadow kehotti aluksi pysähtymään havainnoimaan: ”Ennen kuin puutut systeemiin, tarkkaile, miten se toimii.” Pyrkimyksenä on onnistua hahmottamaan systeemin ajattelussa, toiminnassa tai vuorovaikutuksessa toistuvia ilmiöitä. Tavoiteena ei ole oireiden diagnosointi, vaan ymmärrys, miten esimerkiksi organisaation toimintarakenteet luovat sen oireita. Systeemiä havainnoimalla voidaan saada vastauksia siihen, miten ongelmat ovat syntyneet ja siihen, miten niiden ratkaisuyritykset saattavat vaikuttaa ongelmien kehittymiseen.
Kokonaisvaltaisuus on suhteiden hahmottamista
Systeemisen kyvykkyyden perustaito on tapa tarkastella maailmaa kokonaisvaltaisesti. Kysytään asioita aina suhteessa johonkin isompaan kokonaisuuteen. Kokonaisvaltaisuus auttaa näkemään muutoksessa, mitä isompaa tarkoitusta varten systeemi on olemassa ja kuinka se on vuorovaikutussuhteessa tämän isomman kokonaisuuden kanssa.
Riippuen näkökulmasta voimme tiedostaa erilaisia kokonaisuuksia ja systeemin tarkoituksia. Kokonaisvaltaisuus on jatkuvaa uteliaisuutta, se on kysymistä miten organisaation kulttuuri muovaa toimijoitaan ja kuinka toimijat muovaavat vastavuoroisesti organisaatiota. Runoilija Rumi kuvasi tätä osien vastavuoroisuutta ja kokonaisuuden hahmottamista kuuluisassa tarinassaan ”The elephant in the dark”. Siinä henkilöt koittivat pimeässä käsin tunnustellen ymmärtää, mistä on kyse, kun heille oli tuotu tuntematon eläin tutkittavaksi. Elefantista ei yksin saanut käsitystä, mutta erilaisia näkökulmia keräämällä syntyi ymmärrystä, mistä on kyse. Syntyy mahdollisuus oivaltaa, miten systeemien ominaisuudet syntyvät sen osien välisessä vuorovaikutuksessa ja suhteessa kokonaisuuksiin.
Systeemisyys vaatii ajattelumallien tarkistamista
Organisaatioissa elää vielä vallitsevana ajattelutapana käytäntö pilkkoa asioita pieniin, hallittaviin osiin reduktionistisen ajattelutavan avulla. Se on johtanut moneen upeaan asiaan, mutta seurauksena on ollut myös siiloja ja laatikoita synnyttävä ajattelutapa, joka juurikin estää meitä näkemästä synergioihin perustuvaa suurempaa kokonaisuutta.
Ajattelumallit ovat niitä uskomuksia, jotka ovat synnyttäneet organisaation rakenteet ja käytänteet ja jotka elävät tavoissa arvioida ja seurata toimintaa. Systeemisyys auttaa toisaalta konkretisoimaan näitä ajattelumalleja ja tunnistamaan sellaisia jotka eivät enään ole toimivia sekä etsimään vaihtoehtoisia näkökulmia katsoa laatikoiden ulkopuolelle.
Ajattelumallit pysyvät elossa yhteisöjen päivittäisissä keskusteluissa. Niissä luokitellaan asioita laatikoihin ja siiloihin, hyviin ja pahoihin, toivottuihin tai ei-toivottuihin asioihin. Keskustelut ylläpitävät tai muuttavat maailmankuvaamme. Hermanni Hyytiälä kuvaa osuvasti, kuinka vinoutunut ajattelumalli voi ohjaten koko systeemiä organisoitumaan toimintansa tarkoituksen kannalta ongelmallisesti.
Palautekehät muokkaavat systeemejä
Systeemien kehittymisen dynamona on asioiden välille rakentuvat palautekehät. Palautekehä kuvaa, miten asiat ja tapahtumat vaikuttavat vastavuoroisesti toisiinsa. Palautekehien seurauksena kokonaisuudesta muodostuu erilaisen kuin osiensa summan. Ihmisten keskustellessa ihmiset vaikuttavat jatkuvasti vastavuoroisesti toisiinsa. Keskustelu ei ole lineaarinen tapahtuma, jossa viesti vain toimitetaan eteenpäin, vaan se vaikuttaa aina osapuoliinsa. Kaksi tärkeintä palautekehää systeemissä ovat: 1) vahvistavat 2) tasapainottavat palautekehät.
Vahvistava palautesuhde saa jotakin samaa tapahtumaan lisää. Se voi olla systeemissä tapahtuvaa kasvua tai hajoamaista. Yhteisöissä toivon, pelon tai vaikka rohkeuden tunne vahvistuu johtuen osapuolten palautekytkentöjen laadusta. Taloudessa vahvistavaa palautetta kuvaa korkoa korolle ilmiö. Vahvistavat palautekehät ovat yleensä ei-lineaarisia eli niiden aikaansaama kehityskulku voi olla tietyn pisteen jälkeen radikaalin nopeaa.
Tasapainottavien palautekehien luonne on vastakkainen eli ne koittavat ylläpiitää toivottua tilannetta systeemissä, säilyttää systeemin vallitseva tilanne. Näin toimii termostaatti suhteessa huoneen lämpötilaan tai lainsäädäntö suhteessa yhteiskunnan poikkeamiin. Tasapainottavat kytkennät pyrkivät hidastamaan systeemin muuttumista ja palauttamaan asiat ”ennalleen”. Ymmärtämällä tasapainottavia kytkentöjä voi oivaltaa helpommin, miksi systeemit on jumissa, eikä muutos ei etene.
Emergenssi ja synteesi ovat organisaation parhaat kilpailuvaltit
Emergenssi on systeemien luonnollinen ominaisuus. Se tarkoittaa uuden ja osin ennakoimattoman ilmaantumista asioiden ollessa vuorovaikutuksessa keskenään. Emergenssi kehittyy organisaatioissa koko ajan ja siksi olennainen systeeminen kyvykkyys on valmius luoda edellytyksiä emergenssin hyödyntämiselle. Tarvitaan rakenteita ja ajattelutapoja oppia havaitsemaan sitä, mikä on uutta ja toisin. Poikkeamien huomaaminen ja hyödyntäminen on itseohjautuvan organisaation ytimessä ja laadukkaasti kehittyvän organisaation avainkyvykkyyksiä.
Emergenssin seurauksena kokonaisuus on aina jotain muuta kuin osansa. Se on erilainen, uusia muotoja ja rakenteita synnyttävä elävä kokonaisuus kenenkään suunnittelematta. Kokonaisuus on synteesi, jota ei voi vain analysoimalla palauttaa osatekijöihinsä. Tarvitaan synteesikyvykkyyttä, jolla hyödyntää uutta ja vanhaa. Uusi ja poikkeava yleensä häiritsee olemassa olevaa, eikä sen merkitystä ole heti mahdollista hahmottaa. Tarvitaan kokeiluja, oppimista ja ehkä radikaalisti uusia ajattelutapojakin, jotta synteesin potentiaali saadan hyödynnettyä.
Vaikutusketjut ja systeemikartat visualisoivat systeemisyyttä
Systeemien visuaalinen mallintaminen tai kartoittaminen on käytännöllinen ja tehokas menetelmä luoda kuvia siitä, miten systeemin toimijoiden välinen dynamiikka toimii ja millaiset rakenteet luovat edellytykset ongelmallisten ilmiöiden esiintymiselle.
Systeemikartat auttavat hahmottamaan tarvittavia systeemisiä innovaatioita, joilla korvata ongelmia synnyttävät toimintarakenteet kokonaisvaltaisemmilla ja sosiaalisesti kestävimmillä ratkaisuilla. Systeemiajatteluun kuuluu myös, että kartan hyödyllisyys selviää vain kokeilujen kautta oppimalla. Kartta muuttuu ja kehittyy yhtä aikaa kokeilujen kanssa. Kartat ovat vain karttoja, ei todellisuutta. George Boxin sanoin “kaikki mallit ovat virheellisiä, mutta jotkut hyödyllisiä”.
Systeemikartta voi kirkastaa esim sen miten vain lisäämällä resursseja ongelman ratkaisemiseksi saatetaankin vain vahvistaa ongelmaa. Esimerkkinä vaikka asunnottomuus eli vain tarjoamalla rahaa tai resursseja ongelman ratkaisuun saatetaan tuottaa oikeastaan lisää asunnottomuutta, koska ongelmaa synnyttävät systeemin rakenteet ja niitä muovaavat ajattelumallit eivät muutu.
Muodonmuutosten rakentaminen
Perinteisesti organisaatioissa ajatteluvälineet ovat seuranneet ja mitanneet asioita staattisina tilannekuvina. Talouden tai hyvinvoinnin pysäytyskuvat ovat ohjanneet ohjanneet toimimaan reaktiivisesti, tarttumaan oireisiin ei syihin. Ilman oireiden taustalla olevien monimuotoisten tekijöiden ja asiayhteyksien toimintadynamiikan ymmärtämistä samat ilmiöt kuitenkin tulevat aina uudestaan esille. Systeemisillä kyvykkyyksillä päästään hahmottamaan organisaatioita elävinä prosesseina.
Pyrkiessämme tranformatiivisiin, syvempiin muodonmuutoksiin on hyvä jatkuvasti kysyä, millaisia uskomuksia meidän toimintatavat ja organisoituminen pitävät sisällään. Ovatko ongelmat joita ratkaisemme vallitsevien ajattelumallien seurausta ja voimmeko nähdä asiat toisin käyttämällä systeemisiä silmälaseja? Muutokset epäonnistuvat usein sen takia, että lähdemme toteuttamaan ratkaisua ilman, että paneudumme aidosti siihen, mitä systeemissä tapahtuu ja minkälaisten vaikutussuhteiden keskelle ratkaisua suunnitellaan.
Systeemisten ongelmien ominaispiirre on, että ne ovat seurausta tavoista, joilla olemme organisoituneet. Olemme hyviä havaitsemaan konkreettisia asioiden, mutta vähemmän harjaantuneita ymmärtämään, miten asiat ovat kytkeytyneitä. Samoin olemme hyviä yksinkertaistamaan asioita ajassa taaksepäin, mutta heikkoja ymmärtämään miten asiat kehittyvät eteenpäin. Vaikka kompleksisten systeemien ominaisuudet ja seuraukset ovat aina osin ennakoimattomia, voimme oppia ymmärtämään systeemin toiminnan luonnetta ja siten onnistua pehmentämään ei toivottujen vaikutusten seurauksia.