Viikon vaellusreissu tuli enemmän kuin tarpeeseen kiireisen kevään jälkeen. Yhdessä vietetty aika luonnossa perheen kanssa sai miettimään työelämän hektisyyttä. Haluan jakaa luontoretken parhaat oivallukset teidän kanssanne. Näin tuot luonnon opit mukaan toimistotyön arkeen.
1. Varaa aikaa siirtymiseen
Kun ajelin seurueemme kanssa kohti Lappia ja Raja-Jooseppia, kaikki tuntui aivan tavalliselta. Olen pitänyt siirtymistä aina tärkeänä. Tykkään esimerkiksi käydä jooga-salilla, sen sijaan, että tekisin harjoituksen kotona. Jo siinä vartissa siirryn harjoitukseen ja osa arjesta jää taakse. On helpompi harjoitella ja keskittyä. Lappiin mennessä, valmistautuessa muutaman päivän vaellukseen, se tuntuu entistä isommalta. Liukuminen minimalistiseen ja aika rajattuun elämään alkaa tuntemalla, että tänne ei vain hypätä.
Kun muutaman päivän jälkeen ajelin kotiin päin, tuntui, että auto kulkee hallitsematonta vauhtia. Aistit ottavat valtavan määrän informaatiota päälle kaatuvasta maisemasta. Tajuan hiljalleen, että kävelyvauhti rinkan kanssa on ollut oikea nopeus. Minun aistini on suunniteltu niin, että silloin ehdin havainnoida, ajatella, mutustella ja miettiä havaintoja: kummallisia kierteitä kelon kyljessä, vieressä kulkevan kosken kohinaa, varovaisesti nousevaa tuulta. Arjessa kamaa tulee niskaan sillä vauhdilla, että sitä luulee kaipaavansa. Miljoonaa mahdollista ärsykettä joka minuutti.
Vaelluskollegani Simeoni, joka arjessa on siis poikani, muistutti intiaanitarinasta. Kaveri oli tullut lennoltaan ja odotti vastaantuloaulassa. Häneltä kysyttiin, että mitä vielä odottelet, sinähän olet jo perillä. Hän vastasi, että odottaa, että sielu ehtii myöskin perille.
Vinkki arkeen: Kokeilen kävellä töiden taas alkaessa niin hitaasti alkavaan palaveriin, että sieluni ehtii mukaan, enkä myöskään täytä sitä pientä viivettä sähköpostien kurkkimisella, kun vielä viimeistä tulijaa odotetaan. Työpäivää ei kannata ajaa läpi 120 km/h, vaan kävelyvauhtia voi päästä ihan yhtä hyvin perille.
2. Ole avoin, vaikka arki painaisi päälle.
Meidän neljän porukka käveli kuivaa kangasmaastoa välillä eteen ja sivulle vilkuillen, välillä omiin ajatuksiin uppoutuneena edellä menevän kantapäitä katsellen. Yhtäkkiä vaelluskollega Marika, joka siis arjessa on poikani tyttöystävä, pysäyttää meidät ja sanoo hiljaisella äänellä, mikä tuo on. Kelon alaoksalla, parinkymmenen metrin päässä, istuu ryhdikäs lintu päätään käännellen. Se lennähtää pienen matkan eteenpäin ja seuraamme hiiskumatta. Jumankauta, sehän on lapinpöllö. Väkisinkin mietin, että kuinka monta lapinpöllöä olen menettänyt tällä matkalla, kun en ole ollut ihan hereillä.
Vinkki arkeen: Työ voi joskus viedä mukanaan ja viikot menevät aivan itsestään ohi. Pidä pää ylhäällä ja aistit avoinna, vaikka työpäivän aikana reppu painaisikin. Vain silloin voit nähdä kaiken arvokkaan, jonka jälkeen taas matka tuntuu paljon kevyemmältä. Olet oikeasti etsimässä ainutlaatuisuuksia etkä kantamassa reppua.
3. Anna prosessille aikaa ja uskalla irtautua
Kun on yhdentoista kilometrin patikointi edessä tietäen, että sitten alkaa päivän toinen tärkeä episodi, kalastus, niin mieleen hiipii suorittaminen. Kävellään tämä vauhdilla pois alta, niin sitten alkaa jännä. Silloin monesti unohtuu itsestä huolehtiminen ja itsen kuuntelu. Vaelluskollegani Sanni, joka siis arjessa on tyttäreni, teki tärkeän havainnon ihmetellen, että miksi hän on koko ajan niin hyväntuulinen. Vaelluksen tahtiin kuuluu, että korkeintaan puoli tuntia, rinkka sivuun, vähän vettä, muutama rusina ja suolapähkinöitä. Kun tunti on taivallettu, niin on aika ottaa energiapatukka ja taas jaksaa jatkaa. Tällä konstilla jaksaa myös seuraavan päivän taipaleen, eikä elimistöltä oteta förskåttia, joka kostautuu seuraavan päivän väsymyksenä, jopa vammoina.
Vinkki arkeen: Ajatustyö ei ehkä aina tarvitse lisää energiaa ravinnon muodossa. Joskus toki sitäkin, kun huomaa missanneensa lounasajan ja korvanneen sen väkevällä kahvilla. Helposti ajattelee, että kun saan tämän runtattua valmiiksi, sitten olen ansainut breikin. Mutta ajatustyössäkin voi olla hyödyllistä havainnoida itseä ja todeta tauon, jalottelun tai virkistävän keskustelun olevan paikallaan. Luulisin kaikkien ristikon tekijöiden huomanneen sen. Kun tuntuu, että on aivan jumissa jossakin kohtaa ja heittää lehden syrjään. Kun siihen palaa myöhemmin, niin jumissa olleet kohdat avautuvat kuin itsestään. Tauko on tehoa!
4. Löydä aika ja tila pysähtymiselle
Päivä on pulkassa. Päivän harjukset on grillattu ja maisteltu. Porukka touhuaa hissukseen omiaan, mutta nuotion ympärillä on aina tulen ylläpitäjä ja sattumanvarainen määrä kavereita, enkä tarkoita pelkästään hyttysiä. Nuotiopiirissä on raukea tunnelma ja paljon läheisyyttä. Emme ole muutamaan päivään nähneet ketään muuta, kuin yhden ”metsänivartijan”, joka oli korjaamassa rikki mennyttä joen ylityspaikan vaijeria. Hänetkin näimme vain joen toiselta puolelta. Välillä keskustelu polveilee, välillä olemme toveja hiljaa. Ei ole tarvetta puhua päälle tai päteä. Minun vuoroni tulee kyllä. Aikaa on.
Vinkki arkeen: Myös työpaikalla tulisi olla oma nuotiopaikka, jonne on mahdollista kokoontua porukalla. Mikä on työpaikan tuli, jossa voi olla hiljaa ja kokea silti valtavan määrän kollegiaalista läheisyyttä? Luulisi avokonttoriin tai varsinkin monitilaan kuuluvan yksi avotuli, joka on olemassa juuri kohtaamisia varten. Työyhteisön suurin potentiaali piilee vuorovaikutuksessa ja merkityksellisissä kohtaamisissa työpäivän aikana.
5. Voimaannu yhdessä onnistumisesta
Niinkuin kaikissa onnistuneissa tarinoissa, niin myös meidän vaelluksemme alussa oli vähän hankalaa. Kalastimme pari ensimmäistä iltaa vaihdellen vieheitä, etsien parempia paikkoja ja luovuttaen verta paikalilsille sääskille sen verran, että jos osoite olisi ollut SPR, niin siellä olisi pitkään kiitelty. Kalaa ei vain näkynyt ja ainut näkyvä tulos oli rikki vispattu olkapää.
Eräänä iltana tulimme herkullisen kosken alle. Samalla aurinko alkoi paistaa pilven raosta ja reilun kokoisia harjuksia joko näykki tai nousi melkein joka heitolla. Viidentoista minuutin jälkeen lumous on ohi, aurinko uudelleen pilvessä, mutta rannalla neljä hyvänkokoista (ja tämä ei ole kalahenkilön juttuja) harria.
Kun palasimme leiripaikalle, laitoimme tulen, annoimme hyvän hiilloksen rakentua (nojoo, vähän hätäilimme oikeasti, mutta silti) ja grillasimme harrit parilalla. Arvatkaapa, miltä tuntui nostaa rapea nahka ja nostaa ruoto varovasti, kun kalan liha irtoaa mehukkaana. Neljä haarukkaa teki ahkerasti työtä yhteisen folion ympärillä. Voisi sanoa, että siinä oli juhlan tuntua. Tuore kala ja mausteena pelkkä suola.
Vinkki arkeen: Työelämässä onnistumisen kokemukset eivät ole aina yhtä helposti havaittavissa kuin kalastusreissulla, mutta niiden fiilistely on sitäkin tärkeämpää. Yhteisten projektien loppuun vieminen tai hyvä aivoriihi kollegan kanssa ovat onnistumisia, joita kannattaa nautiskella. Vaellusreissun kala oli varmasti hyvää, mutta niin kai moni meidän arkisista lounaistakin on. Oli onnistuminen pieni tai suuri, on tärkeää pohtia, miten kerron itselleni sellaisen tarinan, että lounassetelillä hankittu muona aiheuttaa saman hyvän olon ja jakamisen tunteen pöydän ääreen kokoontuvalle porukalle kuin vaelluksella.