Itseohjautuvat organisaatiot olivat vielä muutamia vuosia sitten esimerkinomaisia poikkeuksia, mutta viime aikoina niiden lukumäärä on lisääntynyt valtavasti. Organisaation uudistaminen itseohjautuvaan suuntaan tuntuu olevan nyt melkein kaikkien tavoitteena. Mutta mikä edes on itseohjautuva organisaatio? Onko itseohjautuvuus tullut jäädäkseen, vai onko kyse taas yhdestä ohimenevästä trendistä?
Pitkälle viety itseohjautuva organisaatio (Huom, siis koko organisaatio, ei vain jokin sen toiminnan osa) ei tee mitään sellaista, joka ei palvelisi toiminnan varsinaista tarkoitusta, eli asiakkaan palvelua ja yhteiskunnallista lisäarvon tuottamista. Itseohjautuva organisaatio organisoituu yhteisesti määritetyn tarkoituksen ympärille, mikä luo myös työlle yhteisen motiivin ja merkityksen. Tämä vaikuttaa selvältä, eivätkö kaikki organisaatiot toimi – tai ainakin haluaisi toimia – näin?
On olemassa valitettavan paljon organisaatioita, joissa sivumennen naureskellaankin, että vaikka maailma ympärillä kaatuisi, organisaatio porskuttaisi eteenpäin pyörittäen omia sisäisiä prosessejaan. Tuntuuko tutulta? Näille organisaatiorakenteille ja -prosesseille löytyy perustelut työn historiasta. Perinteisesti organisaatioissa on haluttu yhdenmukaistaa ja valvoa tekemistä, jotta asiat opitaan oikein, laatu paranee ja tehoja saadaan irti yhä entistä enemmän. Näistä rakenteista monet ovat kuitenkin sellaisia, joista itseohjautuvuudessa pyritään kokonaan eroon.
Millainen on itseohjautuva organisaatio?
Itseohjautuvat organisaatiot eivät tyypillisesti sisällä valtarakenteita, prosesseja tai järjestelmiä, joiden tehtävänä on vain työntekijöiden valvonta, työsuoritusten seuranta, asioiden hierarkkinen hyväksyttäminen tai näitä palveleva sisäinen raportointi. Itseohjautuvassa organisaatiossa päätökset tehdään siinä porukassa, joka asiasta tietää ja johon päätös vaikuttaa. Jokaisella on mahdollisuus käyttää yhteisiä rahoja hyväksi katsomallaan tavalla niin asiakkaan palvelun kannalta tärkeisiin kohteisiin kuin organisaation toiminnan kehittämiseen ja yhdessä oppimiseenkin. Itseohjautuvasta organisaatiosta löytyy myös yhteisesti hyväksyttyjä prosesseja ja välineitä. Toimivimpia välineitä ja käytäntöjä hyödyntävät tyypillisesti kaikki. Niiden käyttö ei kuitenkaan ole pakotetusti yhteistä.
Yksi syy itseohjautuvien organisaatioiden lisääntymiselle on yksinkertaisesti se, että teknologiakehityksen ja asioiden lisääntyvän keskinäisriippuvuuden myötä perinteinen tehokkuusajattelu on tulossa tiensä päähän. Keskitetysti johdetun ja valvotun, yhdenmukaistettuun ja standardoituun palveluun tähtäävän toiminnan ylläpitäminen vie liikaa resursseja, joiden pitäisi olla käytössä asiakkaan muuttuvien tilanteiden ratkaisemiseksi. Vanhustenhoidon kriisi on yksi esimerkki tästä. Säästöjä ja tehoja on haettu täysin vääristä paikoista. On kiinnostavaa, onnistuuko hollantilainen itseohjautuva hoiva-alan yritys Buurtzorg rantautumaan Suomeen ja millaisia vaikutuksia tällä on alan tulevaisuudelle.
”Ei onnistu meillä… Miten varmistetaan, että ihmiset tekevät oikeita asioita?” Itseohjautuvissa organisaatioissa pelot siitä, että kaikki tekisivät, mitä huvittaa, tai rahoja käytettäisiin holtittomasti, on todettu turhiksi. Vallan mukana kulkee myös vastuu. Työntekijöille rakentuu ennen kaikkea uudenlainen mielekkyys yhteisen työn hanskaamiseen. Ihmiset haluavat tehdä hyvää työtä, kun heille tarjotaan siihen riittävät pelimerkit. Epäilijät toteavat myös usein, että ”valitettavasti jonkun on tehtävä myös ne ikävät hommat”. Esimerkiksi edellä mainittu Buurtzorg toimii niin, että hoitotiimeissä työskentelee vain koulutettuja sairaanhoitajia ja lähihoitajia, mutta kukaan ei kyseenalaista tehtäviä, jotka sijoittuvat hoitotyön ulkopuolelle. Sama mielekkyys tärkeässä kokonaispalvelussa onnistumisesta kannattelee kaikkia tehtäviä, myös niitä raskaampia.
Itseohjautuvuus vaatii koko toimintakulttuurin uudistamista
Mikään organisoinnin tapa ei kuitenkaan tee pelkästään auvoisaksi. Itseohjautuvuus on haastavaa ja vaatii alussa paljon ponnisteluja. Tärkeintä on huomata, että itseohjautuvuudessa ei missään nimessä ole kyse ”yksinohjautumisesta” vaan yhdessäohjautuvuudesta. Yhdessäohjautuvuus puolestaan vaatii aikaa puhumiselle, yhteistyölle, yhteiselle ongelmanratkaisulle ja oppimiselle sekä ennen kaikkea yhteiselle ongelmien määrittelylle. Nämä ovat asioita, joiden tarvetta pyritään perinteisissä organisaatioissa vähentämään tarkasti rajatuin prosessein, tehtävänkuvin ja vastuunjaoin. Yhdessäohjautuvuudessa yhteinen keskustelu siitä, missä mennään, mitä haasteita ollaan ratkaisemassa, ja mihin suuntaan ollaan kehittymässä, on kaiken ydin ja kaikkien vastuulla. Ennen tällainen keskustelu rajattiin johtoryhmiin.
Itseohjautuvissa organisaatioissa valta on jakautunut niin radikaalisti uudella tavalla, että kyseessä on jotain isompaa kuin pelkkä trendi. Emme ole vielä edes nähneet, millaisia uusia organisoinnin ja johtamisen innovaatioita tästä voikaan vielä syntyä, ja missä toiminnan ”tehokkuus” tulevaisuudessa piilee. Missä kohtaa teidän organisaationne on tällä matkalla?