Julkaisija: ← Blogi

Miten työelämän ja johtajuuden tulevaisuus näkyy lapsissamme?

Työelämä on on siirtymässä pysyvyydestä kohti jatkuvan muutoksen paradigmaa. Organisaatio nähdään työkaluna, jossa työn tekeminen tulee mahdolliseksi. Työ näyttäytyy yhä monimuotoisimpina ja muuntautuvimpina verkostoina, joissa syntyy erilaisia yhteyksiä ja nopeita, yllättävästi ilmaantuvia käänteitä. Työn muotoutuminen ja uudistuvan työn paradigma näkyvät tulevan luontevasti esiin uuden sukupolven valinnoissa – tavoissa jutella ja olla yhteydessä toisiin. Voisiko alati muuttuvan työn ydin löytyä pysähtymällä seuraamaan lapsissa ja nuorissa tapahtuvaa liikehdintää?

Lapset ovat tulevaisuus. Työelämästä ja sen kehittämisestä puhuttaessa kotiasiat jätetään siitä huolimatta usein visusti taka-alalle. Olemme kuitenkin saaneet niin loistavia oivalluksia kotiväen lausahdusten myötä, että haluamme jakaa neljä tarinaa etätyöpäivien ja aamupalakeskustelujen lomasta – tuodaksemme nuorten näkökulmat ja maailmankuvan peiliksi työelämän kehittämisen ympyröihin.

Tee työtä, jolla on tarkoitus – “Mitä te siellä töissä oikein yritätte?”

Olin juuri aloittanut työt Humapilla. Kirjoittelin etäpäivänä sähköpostia asiakkaalle, kun kuulin kysymyksen olkani yli: “Mitä te, iskä, siellä töissä oikein yritätte?” Poikani oli juuri aloittanut koulunkäynnin, mutta oli kyseisenä päivänä flunssaisena kotona. Hän oli kurkannut meilitekstiäni, testannut tuoretta lukutaitoaan, ja huomannut, ettei iskän tekstistä selviä, mitä tässä yritetään. Hämmästyin kysymyksestä, enkä osannut vastata heti. En usko, että osaisin vieläkään vastata tähän kysymykseen täysin kattavasti. Tuntuu kuin tavoite koko ajan muuttaisi muotoaan. Vai muutunko minä koko ajan?

Teal-ajattelussa esiintyy termi “evolutionary purpose”. Näin jälkeenpäin tuntuu, että kouluikäinen poikani kysyi juuri työni tarkoitusta. Miksi istuin keskellä työpäivää kirjoittamassa sähköpostia ja miten se liittyi minun henkilökohtaiseen ja organisaatiomme yhteiseen kehitystehtävään? On ollut hienoa huomata, miten organisaatioissa on herätty pohtimaan toiminnan tarkoitusta, mutta vielä hienompaa on, että lapsemme ovat myös kiinnostuneita tästä. Lapsi tai nuori, joka kysyy, “keitä me olemme” tai “minne olemme menossa”, rakentaa kestävämpää huomista.

Tulevaisuuden osaajat tasapainottelevat ääripäiden väillä – “Mitä me sitten syötäis?”

Kun kaksospoikamme olivat pieniä, kuulin seuraavan keskustelun:
– Mitä jos ei olis näitä planeettoja? Olis vaan sitä valkoista valoa?
– Ai jaa… oishan se ihan kiva… mutta mitä me sitten syötäis?
– Äh, mielikuvituksessa mä tarkoitin… mielikuvituksessa!

David Drake on Narrative Coaching -käsitteen luoja ja opettaja. Kuuntelin hänen sessiotaan aiheesta Enlightened pragmatism. Nyt tuntuu, että pojat puhuivat juuri siitä.

  • Enlightenment: Sisäisen maailman kuunteleminen ja ymmärtäminen, alitajunnan ja intuition tuominen tietoisen ajattelun ja tunteiden rinnalle, olemisen taito, kyky nähdä pohjavirtoja.
  • Pragmatism: Mitä tapahtuu tässä ajassa, faktat ja ilmiöt, mikä on totta, mitä käytännössä nyt kannattaa tehdä, millaisin työmenetelmin ja keiden kanssa.

Kyse on sisäisen ja ulkoisen maailman peilailusta ja taitavasta yhteensovittamisesta. Olemisen ja tekemisen yin–yang, miten olla rento ja skarppi samanaikaisesti, miten yhdistää syväsukeltava filosofointi ja sovittujen tulosten aikaansaaminen sovituissa aikatauluissa. Poikien termein: miten olla yhtä universumin kanssa ja huolehtia ruoka perheelle pöytään?

Kokonaisvaltainen työlämä – “Kaikille kaveri”

Lasteni tapa on ollut ihan pienestä saakka kohdata kaikki ihmiset tutkivan ihmettelyn kautta. Muistan monta kohtaamista bussipysäkeiltä, joissa olen löytänyt itseni pelokkaana, epäluuloisena tai naurun tyrskähdyksissä. Yhdessä kohtaamisessa bussiin noussut, ilmavaa oranssia kaftaania päällään pitänyt henkilö sai monelta vetäytyviä katseita, mutta yhden kirkkaan lapsen äänen sanomassa: “Äiti, ihanaa! Tänne bussiin tuli Teletappi.” Mikä on sun lempiruoka? Missä sun äiti on?” Kaikki vastaantulijat vastaavat ja kohtelevat muksuani samalla kirkkaalla katseella, jonka he vastaanottavat myös itse.

Teal -ajattelussa Fredrik Laloux nostaa Wholeness-ajattelun yhdeksi olemisen tärkeimmistä tavoitteista. Wholeness muistuttaa kokonaisena ihmisenä olemisen tärkeydestä arjessa, työssä tai elämässä ylipäänsä. Onko organisaatioissa, joissa elämä tuntuu hengettömältä, sitten tarvetta läsnäololle? Meissä kaikissa on alati läsnä rationaalinen, emotionaalinen ja henkinen minä, jotka ovat vuoropuhelussa sekä meidän itsemme että ympäristön kanssa. Miksi siis edelleen haluamme pitää kiinni ammattimaisuuden maskeista sen sijaan, että voisimme olla kokonaisia omia itsejämme joka tilanteessa? Lapsemmekin luottavat siihen, että se on parasta, mitä voimme ihmisinä tehdä. Tästä on muodostunut lasteni innoittamana yksi minun tärkeimmistä tavoitteistani.

Tunteet ja empatiakyky ovat osa työelämää – “Oliko toi arvostavaa?”

Kerran kotosalla arjen juttelutilanteessa, jossa puolisoni ja minun välisessä keskustelussa oli tavallista enemmän isoilla kirjaimilla puhumista, toinen lapsistani seurasi tilannetta vieressä kuten tennispeliä. Pää siirtyi puolelta toiselle ja ilme oli tavallista pohtivampi. Kun juttelu tuli päätökseen, lapsi vaati dialogissa olijoita reflektiivisesti tilille: “Äiti ja isi, oliko tuo arvostavaa?” Muistan vieläkin sen, miten koko elämäni kaikista tilanteista tuossa pystyin saavuttamaan aidoimman myötähäpeän kokemuksen.

Miten tuo reaktio ja muksun viisaus yhdistyy asioihin, joita kannattelen työssänii? Empatiakyvykkyyttä on tutkittu jo pitkään yhtenä tärkeimmistä työtaidoista, jonka merkitys kasvaa siirryttäessä verkostoissa ja ekosysteemeissä tapahtuvaan vuoropuheluun. Digitaalinen yhteiskehittely tarvitsee tuekseen tunneälykkäitä dialogissa toimijoita. Oppimisessa ja uudenlaisessa organisoitumisessa tunteet, emootiot ovat aina läsnä. Tutkijat Jamil Zaki ja Kevin Ochsner jakavat empatiataidon kolmeen osaan:

  1. ymmärretään toisen mielentiloja,
  2. pystytään kokemaan samaa, mitä toinen kokee ja
  3. myötätunto tai motivaatio tehdä asioille jotain, ottaa puheeksi, jäsentää tapahtunutta puheella.

Mieleeni tuossa tilanteessa tuli myös uudenlainen tieto, jota Nora Bateson kutsuu Warm Dataksi. Warm dataksi voi kutsua monikontekstista, keskinäisissä suhteissa olevaa tietoa, joka integroituu kompleksiseen systeemiin. Se on tietoa, jota ei pysty mallintamaan helposti sanoin tai boksittamaan luokitteluin. Sitä ei pysty määrällisesti mittaamaan tai ottamaan irti kontekstistaan. Se on tietoa, joka siirtyy systeemin osien välissä monella tasolla myös sanattomasti ilman puhetta. Tuota sanatonta dataa sisältyi paljon perhedynamiikan tapaan puhua, ottaa rooleja, kytkeytyä tuona vuosia sitten tapahtuneena huhtikuuna.  Jotta saamme tämän tiedon entistä paremmin käyttöön, tarvitsemme omia työn tavoitteita ylittäviä aitoja kohtaamisia, joissa kuuntelu ja vuorovaikutus henkilökohtaistuu. Vuorovaikutuksen laatu määrittää yhä useammin myös työyhteisön tai verkostotyössä onnistumista ja oppimista. Siinä keskiössä ovat ihmiset. People matter.

 

Maailmassa on liikkeellä isoja virtoja, joissa lapsetkin uskaltavat kyseenalaistaa muun muassa,  miten inhimillisyys ja välittäminen ohittavat tavoitteina rahan tuottamisen ja millaiset teot kannattelevat maapallon olemassaoloa. Meidän täytyy saada aikaiseksi isompia pensselinvetoja omassa toiminnassamme kuin koskaan aiemmin. Sellaisia, joissa keskiössä ovat työn ja organisaatioiden sosiaalinen kestävyys, oppiminen, jatkuva organisoituminen ja inhimillinen välittäminen.

 

 

Uuden ajan johtaminen on kompleksisuudessa johtamista. Se on systeemistä, ihmisten välisten suhteiden kehittämistä ja merkityksellisen vuorovaikutuksen lisäämistä. Jos kaipaat uusia ideoita ja työkaluja johtamisen kehittämiseen, tule mukaan Uuden ajan johtaminen – yksilöistä suhteiden johtamiseen -webinaariimme perjantaina 3.5. klo 8.15 – 9.00. Webinaarissa sukellamme uuden ajan johtamiseen ja pohdimme, miten luoda turvalliset olosuhteet yhdessäohjautumiseen ja käymme läpi yhdessäohjautumisen työkaluja. Ilmoittaudu mukaan TÄÄLTÄ.

Ota yhteyttä

Lue myös