Julkaisija: ← Blogi

Kolme vinkkiä organisaation uudistamisprosessiin

Satuimme jokin aikaa sitten kollegani Purokurun Vesan kanssa samalle paikkakunnalle yöksi. Iltapalan lomassa Vesku kysyi: “Mitä sinä muuten nykyään ajattelet tehdessäsi työtäsi?” Kun vastaus ei ole oitis valmiina, pääkopassa alkaa tapahtua uutta tiedonmuodostusta. Työni pyöriin pitkälti organisaatioiden uudistamisprosessien ja työelämän kehittämisen parissa. Vastasin Veskulle kolmen näkökulman kautta, jotka luovat samalla hyvät lähtökohdat organisaation uudistamiseen.

1. Kaikki tieto on jo organisaatiossa.

Joka kerta organisaatioon mennessäni ajattelen ensimmäisenä, että organisaatiossa on varmasti kaikki tieto ja osaaminen jo olemassa, mutta se ei jostain syystä ole vielä hyötykäytössä. Minulle tarina vanhasta kuvanveistäjästä on aina ollut vaikuttava. Kuvanveistäjä sanoi: “Kyllä tuo veistokseni oli koko ajan siellä olemassa. Minä vain raaputin turhat pois.” Kun tulen organisaatioon ulkopuolisena, saatan nähdä yrityksen omaa henkilöstöä helpommin ne kaikkein tärkeimmät asiat, kun arjen häly ei vie huomiotani eri suuntiin. Melko usein on myös se tilanne, että taideteoksen eri osat eivät ole tietoisia toisistaan ja jäävät vähän torsoiksi.

Olin ihan tyytyväinen vastaukseeni, mutta huomasin, että jotakin vielä pyrkii sisältä ulos. Tähän seuraavaan teemaan vaikutti varmasti eniten se, että TEAL Suomen perustaja Jussi Markula höykyytti meitä humapilaisia viime talven ajan kokeiluihin.

2. Uusia kokeiluja vanhojen temppujen tilalle

Se ei sitten kuitenkaan riitä, että näkee asiat kirkkaammin, vaan täytyy myös tehdä jotakin eri tavalla. On hullua ajatella saavansa uusia tuloksia, jos jatkaa samojen temppujen tekemistä. Einstein sanoi tuon aikanaan vähän sivistyneemmin. Tätä nykyä uutta tekemistä sanotaan useimmiten kokeiluksi. Sen hyvä puoli on, ettei tarvitse ajatella, että asioiden pitää osua heti kohdilleen. Kokeiluissa on tärkeää, että uudella tavalla tekemisestä opitaan jotain uutta. Kokeilun ympärillä päätöksenteko on monesti joustavampaa, kun linjaan ei tarvitse sitoutua hamaan tappiin asti. Joskus tärkein kokeilu on jonkin aiemman, totutun tavan poisjättämistä.

Ympärillä oleva puheensorina laittoi vielä miettimään, että jokohan tuli kaikki. Bar9:n innovatiivinen ympäristö puristi yhden, vielä vähän aikaisempia hörhömmän näkökulman, johon kuitenkin uskon ihan pyhästi.

3. Kerro itsellesi hyödyllistä tarinaa

Monesti ihmiset tekevät jo tosi fiksuja asioita, mutta eivät huomaa sitä, koska tekemisestä kerrottu tarina ei ole muuttunut mihinkään. On valitettavaa, että toistettu tarina jatkaa kasvuaan, kun siihen kiinnitetään huomiota yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä on yksi David Cooperriderin opeista. Kun toimimme eri tavalla, oman toiminnan reflektio ja oman tarinan uudistaminen niin henkilökohtaisella kuin organisaationkin tasolla on viimeinen niitti uudistumiselle. Tähän kytkeytyy valtavan iso itsen johtamisen haaste. Loppujen lopuksi kukin on itse vastuussa tarinastaan. Käytännön työssäni pyrin usein uudistamaan ihmisten tarinoita heidän ja asiakkaiden kannalta hyödyllisemmiksi.

Eväs on syöty. Kiitos, Vesa, kysymyksestä. Pitääpä muistaa ensi kerralla kysyä vastakysymys…

 

Lue myös nämä:

Hyvin suunniteltu on puoliksi pilattu

Yhdessäohjautumisen Jin ja Jang

Ota yhteyttä

Lue myös