On esitetty, että organisaatioiden perimmäiset muodot ja tavoitteet on uudelleenkeksittävä, jotta ne pärjäisivät nykymaailmassa. Organisoitumistapojen kokeileminen käykin parhaillaan kiivaana ja tarve kokeiluille on ilmeinen. Kompleksisuuden lisääntyessä, ketteryys näyttäisi hyvältä tavalta menestyä, mutta perinteisiä teollisia organisaatioita ei ole rakennettu ensisijaisesti notkeuden ehdoilla.

Tämä teksti syntyi ajatuksesta, että jos organisaatiot tosiaan on uusinajateltava, pitäisikö ne poisajatella ensin?

Pyydänkin hetkeksi kuvittelemaan, ettei organisaatioita ole lainkaan olemassa. Kuvittele, että heräät tulevaisuudessa, josta organisaatiot ovat kadonneet. Maailma on muuten säilynyt sellaisena kuin sen muistat. On edelleen aatteita, missioita, tavoitteita, ongelmien ratkontaa. On yksilöitä, yhteisöjä ja verkostoja ratkomassa ongelmia. Mutta organisaatioita ei näy. Ne eivät selvinneet työn murroksessa.

Ja seuraavan shokkikäänteen ehkä arvasitkin: tuo kuviteltu tulevaisuus on jo täällä.

Ajattelet ehkä tämän olevan semanttista saivartelua. Olisi hankala kieltää organisaatio juridisena ja taloudellisena yksikkönä. Väitän silti, että tarkoitamme arkikielessä organisaatiolla jotain muuta. Tarkoitus on tuoda huomio ihmismielen yleiseen ja salakavalaan taipumukseen alkaa kuvitella hypoteettiset rakennelmat todellisiksi. Hieno psykologinen termi taipumukselle on reifikaatio. Sama ilmiö on kyseessä aina kun sekoitamme mallin ja todellisuuden, kartan ja maa-alueen.

Ihmiset puhuvat usein työpaikastaan ikään kuin se olisi jokin selvärajainen, suhteellisen pysyvä objekti. Työ on enenevissä määrin irtoamassa aika- ja paikkasidoksista. Myös nykyajan organisaatioiden rajoja on vaikea havaita, muualla kuin mielen malleissa. ”Organisaatiot” koostuvat verkostoissa toimivista ihmisistä ja suhteista heidän välillä. Ihmisten, jotka ovat jatkuvassa kasvun ja liikkeen tilassa. Työntekijät jakavat tietoa ja ideoita, toimivat sidosryhmissä, työskentelevät ja asioivat lukuisissa organisaatioissa, ajankohdasta riippuen.

Mitä haittaa sitten on kuvitella organisaatio?

Saatamme samalla alkaa kuvitella, että on olemassa organisaation pysyvä kulttuuri ja olemus, joka rajoittaa sen jäsenten toimintaa. Kuinka usein kuuleekaan, että organisaatiota kuvaillaan laivaksi, joka kääntyy liian hitaasti, byrokraattiseksi ja jähmeäksi tai jopa jonkinlaiseksi vankilaksi. Tällöin katoavat näkyvistä myös ne lukemattomat kokeilujen ja uusiutumisen paikat, joita työn arki on tulvillaan. Välillä käykin niin, että mielemme ovat jähmettyneitä, vaikka organisaatio olisi valmis hyvinkin notkeisiin liikkeiseen.

Joten huomenna, kun astut työpaikan ovista sisään, voit leikitellä ajatuksella, ettei organisaatiota ole. On vain samansuuntaisen tavoitteen ohjaama ihmisten yhteenliittymä, jonka suhteissa kehkeytyy alati jotain arvaamatonta. Toki palkanmaksun hetkellä voi olla helpotus havaita, ettei kaikki ollutkaan kuvitelmaa.