Keskustelimme viime talvena opintoihini liittyvällä johtamisen kurssilla siitä, että urheilu ja työelämä pitäisi pitää erillään. Väitteen kuullessani olin pitkän joukkueurheilutaustani takia alkuun hämmentynyt ja hieman skeptinen. Mitä enemmän olen tutustunut johtamiseen työelämässä sitä vakuuttuneempi olen, että organisaation uudistaminen ei onnistu urheilun pelikirjoja selaamalla. Kokosin kolme isointa harhaluuloa siitä, miksi urheilujoukkueiden toiminnan seuraaminen ei ole paras tapa organisaation uudistamisessa.
Urheilussa ja työelämässä on paljon samaa. Molemmissa on usein selkeitä tavoitteita, joiden saavuttamiseen vaaditaan yhteistyötä erilaisissa tiimeissä. Perinteisesti joukkueessa ja työyhteisössä on nimetty selkeä johtaja, jolla on vastuu toiminnasta. Ei olekaan ihme, että näiden yhdistävien seikkojen takia urheilun uskotaan pitävän sisällään menestyksen pelikirjan.
Kun työelämässä otetaan mallia urheilujoukkueiden johtamisfilosofiasta, palataan johtamiskäsityksen osalta takaisin hyvin perinteiseen käsitykseen siitä, että johtaminen on johtajan tehtävä ja hyvät johtamisteot ovat monistettavissa. Mielestäni tässä ollaan ajautumassa väärään suuntaan. Näin ollen kokosin kolme selkeintä esimerkkiä siitä, miksi urheilujohtajien neuvojen kuunteleminen ei välttämättä vie liike-elämän mitaliputkeen.
1. Valmentaja on pomo, joka kertoo, miten asiat tulee tehdä.
Urheilussa valmentajan oletetaan ja luotetaan olevan se, joka tietää lajista ja pelistä eniten. Jos urheilija tai joukkue ei ole yksimielinen, valmentaja päättää, miten edetään. Työelämässä parhaat päätöksen eivät synny siitä lähtökohdasta, että lähijohtaja tai esihenkilö tietää kaiken ja tekee parhaat päätökset. Yhdessä erilaisista vaihtoehdoista keskustelleen koko työyhteisön potentiaali saadaan valjastettua paremmin käyttöön.
2. Valmentajan pelityyli on koko joukkueen pelityyli.
Urheilussa puhutaan siitä, miten valmentajalla on jokin tietty pelitapa tai ajatus siitä, miten hän haluaa joukkueensa pelaavan. Tämä ajatus on työelämässä haastava. Organisaatio ei voi olla yhden ihmisen näkemys siitä, miten asiat tulee tehdä. Urheilussa puhutaan, että joukkue on valmentajansa näköinen, mutta viihtyisä ja tehokas työyhteisö rakentuu yhdessä. Ei toimitusjohtajan näkemystä seuraamalla.
3. Menestys on kopioitavissa.
Urheilumenestykseen vaikuttaisi olevan olemassa kaava, jonka selvittämällä voitot ovat monistettavissa. Jokainen johtotehtävissä toiminut tietää, että jokainen organisaatio on kuitenkin erilainen ja uniikki kokonaisuutensa. Se, mikä toimi aikaisemmin jossain, ei välttämättä toimi lainkaan uudessa ympäristössä. Miksi siis oletamme, että menestyksen kaava olisi monistettavissa?
Jos aihe kolahti, niin toimitusjohtajamme Terhikki Rimmanen kirjoitti viime keväänä blogitekstin hieman samasta näkökulmasta. Terhikki muistutti, että liiketoimintaa ei voida tarkastella juoksukilpailuna, jossa on lähtö- ja maaliviiva. Organisaation toiminnan kehittämistä ei voi verrata urheiluun, sillä kyseessä on ennemminkin päättymätön peli. Tässä pelissä voittajaksi ei selviä välttämättä nopein ja tehokkain, vaan uudistusmiskykyisin ja innovatiivisin.