Keskustelu työn murroksesta ei osoita laantumisen merkkejä. Usein työn murroksesta puhuttaessa keskitytään pohtimaan, miten työpaikat, toimeentulo tai osaaminen turvataan työn uudessa maailmassa. Muutos koskettaa kuitenkin vielä syvempiäkin kerroksia: organisaatioiden ja yksilöiden identiteettiä. Tämä keskustelu on vasta alkamaisillaan.

Työ murtuu, mitä meistä jää jäljelle?

Identiteetti on monimerkityksinen termi, joka voi viitata käyttöyhteydestä riippuen henkilön minäkuvaan, itsetuntoon tai persoonallisuuden piirteisiin. Identiteetin rakennuspalikoiksi mainitaan usein esimerkiksi sukupuoli, kulttuuri tai uskonto. Erityisesti protestanttisen etiikan maissa myös työllä on keskeinen rooli identiteetin rakentumisesta puhuttaessa.

Miten työelämän muutokset sitten koskettavat identiteettiä? Vaikka työ ei olisi suoranaisesti uhattuna, mahtuu työuriin yhä enemmän erilaisia välitiloja ja siirtymiä työpaikkojen, ammattien, kouluttautumis- ja työttömyysjaksojen välillä. Tiloja, joissa identiteetti muotoutuu uusiksi.

Toimialojen ja työnkuvien sisällä tapahtuu vielä tätäkin suurempi muutos. Esimiehen rooli on vaihtunut kaikkitietävästä työnjohtajasta tiimin hallinnollisia ja muita sotkuja siivoavaksi palveluammattilaiseksi. Palveluammattilaisesta puolestaan tulee vähitellen itseohjautuva moniosaaja. Yksin puurtava asiantuntija taipuu verkosto- ja vuorovaikutusosaajaksi, virkamies valmentajaksi.

Samaan aikaan miltei kaikki organisaatiot etsivät keinoja pysyä mukana toimintaympäristön mullistuksissa, uudistua uudistumisen perään. Hypoteesini on, että organisaatioiden ja yksilöiden uudistumiskyky käy käsi kädessä identiteetin muuntautumiskyvyn kanssa. ’Mikään ei muutu, jos identiteetti ei muutu’, kuten kollegani Vesa Purokuru asian niin osuvasti ilmaisi.

Olennainen kysymys on tällöin: Uskonko kykyyni uudistua ja adaptoitua uudenlaisen ympäristön vaatimuksiin, ja vielä useamman kerran uran aikana?

Identiteetti uusinajateltuna

Uskomukset ja ajattelumallit ohjaavat toimintaamme, mutta kuten kaikkia uskomukset, myös minäkäsityksiä voidaan haastaa. Tarjoan muutaman näkökulman uskomusten uudelleentarkasteluun.

Identiteetti on suhteita. Yksilökeskeisessä kulttuurissa voi olla vaikea havaita yksilöiden ja ympäristön välisiä riippuvuussuhteita. Peter Senge, oppivan organisaation kantaisä, onkin kirjoittanut yhteisöminästä (community nature of the self), joka syntyy vuorovaikutussuhteiden kautta. Näistä suhteista tai ympäristöstä irrallista identiteettiä ei ole. Senge piti ajatusta yhtenä oppivan organisaation syntyä luotsaavana perusperiaatteena.

Identiteetti on virtausta. Carol Dweck tutkimusryhmineen on havainnut, että minää koskevat uskomukset ovat ratkaisevia suoriutumisen kannalta. Dweck on tehnyt elegantin jaottelun pysyvyyden ajattelutavan (fixed mindset) ja kasvun ajattelutavan (growth mindset) välille. Edellinen sisältää käsityksen minästä pysyvänä yksikkönä ja samalla kykyjen sekä älykkyyden pysyvyydestä. Tällöin epäonnistumiset nähdään pahimmillaan pysyvinä todisteina kykyjen puutteellisuudesta ja energia kuluu epäonnistumisten välttelyyn ja kasvojen säilyttämiseen. Toisaalta kasvun ajattelutavasta käsin minä nähdään muuttuvana ja joustavana. Älykkyyttä tai kyvykkyyttä ei tällöin nähdä pysyvinä ominaisuuksina, vaan kehitettävinä taitoina. Näin ajattelevat pelkäävät haasteita usein vähemmän, oppivat kritiikistä ja ylipäänsä kehittyvät toteuttamaan täydemmin omaa potentiaaliaan. Lienee sanomattakin selvää, kummalla ajattelutavalla polskii pidemmälle muutoksen mainingeissa.

Mitä meistä voi vielä tulla?

Miten edetä identiteettimuotoilussa uskomuksista käytäntöön, muuntautumiskyvykkään identiteetin kehittämiseen? Dweckin tutkimusten kenties tärkeintä antia ovat ne lukuisat tutkitut keinot, joilla uskomuksia voi muokata ja kasvun ajattelutapaa avittaa. Uutta ajattelutapaa voidaan iskostaa jo kouluikäisten mieleen antamalla palautetta oppimisprosessista, ei ainoastaan lopputuloksista tai yksilöllisistä ominaisuuksista. Sama pätee työelämässä. Työ voidaan määritellä ensisijaisesti oppimisen, ei virheettömän toteutuksen haasteeksi.

Kuitenkin nopein keino, jonka Dweck havaitsi tutkimuksissaan antavan tarvittavan sysäyksen, oli niinkin yksinkertainen kuin tekstin lukeminen. Kun koehenkilöille annettiin luettavaksi artikkeli, jossa perusteltiin ympäristötekijöiden vaikutusta ihmisten kykyihin, alkoivat heidän ajattelumallinsa muovautua kasvun ajattelutavan suuntaan.

Tästä syystä haluankin jakaa yhden tällaisen todisteen kasvun ajattelutavan tueksi. Kaikkien aikojen pitkäkestoisin persoonallisuustutkimus osoitti hiljattain, että persoonallisuutemme muuttuvat jatkuvasti. Tutkimuksessa vertailtiin persoonallisuustekijöiden arviointeja kymmenien vuosien takaa ja nykypäivänä. Tutkijat totesivat, että oli kuin ’toiseen arviointiin olisi osallistunut eri ihminen’, yhtäläisyydet olivat niin pieniä. Koemme olevamme sama ihminen vuodesta toiseen, mutta tälle kokemukselle on vaikea löytää vastinetta todellisuudesta.

Muutumme ja muutamme toisiamme jatkuvasti, fyysinen tai sähköinen yhteentörmäys kerrallaan. Ja mitä laajemmiksi vuorovaikutussuhteiden verkostot teknologian ja työn kehittyessä muuttuvat, sitä enemmän ympärillämme on potentiaalisia muutosvaikutteita. Seuraava yllättävä kytkentä, joka kasvattaa identiteettiäsi aivan uuteen uskoon, saattaakin olla nurkan takana.