Julkaisija: ← Blogi

Oppiminen yksilön ja yhteisön elinvoiman ydinkyvykkyytenä

Tulevaisuutemme sekä ihmisinä että ihmiskuntana on yhtä aikaa yhä sumeampi ja yhä lähempänä. Ilmiöt, joita kohtaamme, ovat yllätyksellisiä ja nopeasti muuttuvia; historian tunteminen ei enää tuo suoraa ymmärrystä tulevaisuuden näkymiin. Miten onnistumme tuomaan yhteen erilaista tietoa ja rakentamaan siitä uutta ymmärrystä ja kykyä nähdä tulevaisuuteen, joka voikin olla ihan erilainen kuin menneisyys?

Kysymys ei olekaan enää vain sen ymmärtämisestä, että elämme jatkuvassa muutoksessa, vaan myös siitä, että itse muutos on jatkuvasti liikkeessä. Haasteena on tulla tietoiseksi tulevaisuudesta ja tämän päivän toiminnan suhteesta siihen. Tietoisuus ei tarkoita tietämistä vaan ennemminkin ei-tietämistä: jatkuvaa avointa kysymistä, suostumista löytämään useita vaihtoehtoisia skenaarioita ja nöyrtymistä siihen, että mikään niistäkään ei sellaisenaan toteudu. Kaikki tämä on keksittävä jatkuvasti uudelleen.

On sanottu, että tulevaisuustietoisuus ja tulevaisuudenlukutaito ovat tämän päivän ja huomisen kansalaistaitoja. Ja ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä.

Mielestäni puhumme tässä oppimisesta. Mitkä ovat tämän päivän ja huomisen keskeiset oppimistaidot? Sanoilla on väliä, ne ovat ikkunoita hivenen tai reippaastikin erilaisiin maisemiin. Dialogi, yhdessäohjautuminen, yhteiskehittely – mitä näitä nyt on.

Valitsen kolme ikkunaa, joiden kautta tavoittelen tuoretta näkymää oppimistaitoihin: Kuuntelu, ”play” ja luopuminen. Muistaen, että niitä muitakin kannattaa kurkistella.

Kuuntelu

Kuuntelulla tavoittelemme vastausta kysymykseen: mitä on juuri nyt tapahtumassa? Viittaan kuuntelulla tässä kaikkiin niihin tapoihin ja aistihavaintoihin, joilla voimme tulla monitasoisesti tietoisiksi siitä, mitä parhaillaan on käynnissä minussa, meidän välillämme, yhteisössä, maailmassa. Ja yhdessä kuulemme enemmän.

Miten kuunnella? Miten vaikuttua kuullusta?

Tutkija ja konsultti Kathy Isaacson puhuu kolmesta kuuntelemisen tavasta, joista yksi on relationaalinen kuuntelu. Sen piiriin kuuluu ihmisten keskinäisissä vuorovaikutussuhteissaan rakentama kommunikaatio, joka itse asiassa sisältää sekä kuuntelun että puhumisen. Tällaisen kuuntelun elementtejä ovat:

  • uteliaisuus: Puheenvuorot aloitetaan esimerkiksi “Minua mietityttää…” tai “Minua kiinnostaa…”
  • vaikuttuminen ennen vastausta: Toisen viestin vahvistaminen ennen omaa sanomista
  • uusien kokoavien käsitteiden käyttö: Vastakkaisten näkemysten tuominen samojen ilmiöiden eri puoliksi, näkökulmiksi
  • avoimet kysymykset: Kutsuvat monenlaisia vastauksia ja tutkimissuuntia esiin

Onnistuneen, kyvykkään kuuntelun ja kuullun reflektoinnin prosessissa syntyy uusi tieto ja ymmärrys tilastamme.

Miten sitten toimia kuullun ja ymmärretyn pohjalta?

Play

Tälle englannin kielen sanalle on monta käännöstä suomeksi: leikkiä, pelata, soittaa, hoitaa, esittää, näytellä, kisailla, pelehtiä, esiintyä. Kaikkien näiden sanojen sisältö viittaa tekemiseen ja kokeilemiseen. Etsimme vastausta kysymykseen: mitä voisi olla, mitä voisimme tehdä seuraavaksi?

Ymmärryksen kasvu tyrehtyy akateemiseksi viisasteluksi, ellemme uskalla ja osaa kääntää sitä toiminnan kielelle. Samoin kuin tieto ja ymmärrys ei ole koskaan isossa kuvassa valmista ja suljettua, eivät toimintamallimmekaan ole täydellisiä. Ne kehittyvät tekojen ja niiden myötä karttuvan uuden ymmärryksen kautta.

Kokeilussa on aina riemastuttava mahdollisuus epäonnistumiseen, joka paradoksaalisesti voikin olla onnistuminen uuden ymmärryksen hankkimisessa. Näitä kokeiluja siivittävät parhaiten kepeä leikkisyys, pienet ja konkreettiset yhteisen sopimukset, itsensä likoon laittaminen, keskinäinen luottamus ja kannustaminen.

Luopuminen

Mistä luovumme, jotta uudelle tulee tilaa? Ehkä haastavin oppimistaito on iloisten (vaikka kaihoistenkin) jäähyväisten jättäminen sille kaikelle, jonka olemme joskus oppineet, mutta joka ei auta meitä enää oppimaan lisää. Hyvin opittu on jättänyt syvät urat mieliimme, toimintatapoihimme ja kulttuuriin. Jotta uusia uria ja kytkentöjä syntyisi vanhojen tilalle, on harjoiteltava sinnikkäästi ja jaksettava tehdä harjoittelusta aluksi epäluontevaa, epämukavaa, höpsöltä tuntuvaa hommaa. Näin siitä voi tulla osa luontevaa kulttuuria. Siis jos näin on hyväksi päätetty hyvän kuuntelun ja kokeilun kautta.

Koska luopuminen on vaikeaa, tarvitsemme siihen hyviä välineitä. Mindfulness-harjoittelu on suosittu yksilön työkalu tietoisuuden ja elämänhallinnan vahvistamiseksi. Perusajatuksena siinä on ymmärrykseni mukaan tulla tietoiseksi omassa itsessään ja ympärillään tapahtuvasta takertumatta siihen, mitä havaitsee tai ajattelee. Mutta mitä voisi olla yhteisö- ja organisaatiotason mindfulness-harjoittelu – miten opetella luopumaan tarpeettomasta, kuinka tärkeältä, mukavalta ja omalta se tuntuukin?

Pyörä pyörimään

Miten opimme yhdessä havaitsemaan, ymmärtämään, kokeilemaan ja luopumaan?

Tämä pyörä meidän on syytä keksiä joka päivä uudestaan, siinä on oppimiskykymme ydin. Samalla pidämme oman ja yhteisömme toiminnan pyörät liikkeellä, akselit rasvattuina.

 

Jos aihe kiinnostaa, niin tutustu blogimme muihin samanaiheisiin teksteihin:

Työn murroksessa on kyse identiteetistä
Tekoäly, jos oma ei riitä?

Ota yhteyttä

Lue myös