Julkaisija: ← Blogi

Ajatus jumissa

Tuijotan tyhjää ruutua. Blogivuoro – ruutu pysyy tyhjänä.
Luen lehden. ”Tervetuloa, pakolaiset – ei meidän kylälle.” Hallitus saa pyyhkeitä. Hallitusta kiitetään. Matala leposyke yhteydessä väkivaltarikoksiin.

Ajan autoa ja kuuntelen radiota. Salaliittoteorioita. Energiaväittelyä. Taiteilijahaastattelu. Tämä jää mieleen: ”Taide on tarkoitettu poistamaan maailmasta yksinäisyyttä.”
Tuijotan järvelle. Silkkiuikku lipuu pohjoisesta etelään. Mikään ei häiritse sen kulkua.
Soitan tuttavalleni. Ajatus, joka on jumissa ja kiertää kehää omassa päässäni saa puhuttuna ja peilattuna tilaa ja uusia värejä, kirkastuu ja pelkistyy, lähtee irti maasta pieneen lentoon.

Mitä minun on tästä kaikesta ymmärrettävä? Ja paljosta muusta.

Palaan tyhjän ruudun ääreen. Yksin voin ymmärtää sangen vähän. Kun luulen ymmärtäväni, miten asia on, suljen samalla uteliaisuuteni ja ymmärryksen lisääntyminen lakkaa. Jotta voin pitää ajatukseni auki ja antaa ymmärrykseni lisääntyä, tarvitsen keskusteluja – ihmetteleviä, väitteleviä, hulluttelevia, vakavia, hilpeitä, hiljaisia, räväköitä, varovaisia. Toimintaan, uuteen tekemiseen johtava ymmärrys ei ole koskaan vain minun – se syntyy ja elää ihmisten välillä.
Tänä kiihkeänä aikana kaiken hälyn keskellä haasteena on löytää aikataskut, kirkkaat myrskynsilmät, joissa ymmärrysgeneraattori hyrähtää käyntiin. Voisiko se tapahtua vaikkapa katukeittiössä uuden ruokalajin äärellä, hammaslääkärin odotushuoneessa, pakolaisten vastaanottokeskuksessa, työpaikan taukotilassa…

Mitkä ovat sinun kohtaamispaikkojasi arjessa?

Ota yhteyttä