Julkaisija: ← Blogi

Luopumisen vaikeus ja ihanuus

Opiskelimme kollegoiden kanssa organisaatiodynamiikkaa ja systeemisyyttä. Muutama perusasia jäi pyörimään mieleeni.

  • Systeemi on kokonaisuus, johon sen osien ominaisuudet vaikuttavat ja päinvastoin. Ihminen on tällainen systeemi, jossa keho, mieli, ravinto, uni, toiset ihmiset ja kokemukset vaikuttavat valintoihin. Organisaatiot taas ovat ihmisten välisten suhteiden systeemejä, joita mekaanisen työn aikana hallittiin tehtäväkuvauksilla, ohjeilla, säännöillä, kontrollilla, palkkioilla ja hierarkioilla.

Tutkailen omaa (työ)elämääni. Koen olevani onnellinen. Minulla on haastava, luova, autonominen työ sekä aivan mahtavat työkaverit ja asiakkaat, joiden kanssa yhdessä kehitellään ja kehitytään. Kaikesta huolimatta etsin jotakin.

  • Ajattelutyön aikakaudella organisaatiot hahmotetaan enemmän elävinä systeemeinä, joita ei voi täysin hallita, vaan joihin pyritään vaikuttamaan erilaisilla toimilla. Arvostus, osallisuus, sisäinen motivaatio, saavuttaminen, sitoutuminen, dialogi ja yhteinen merkitys ovat osoittautuneet positiivisiksi tavoiksi vaikuttaa systeemin ja sen osien toimintaan.

Mihin olen menossa? En tiedä, ainakaan kovin tarkasti, mutta minulla on käsitys suunnasta sekä kiinnostus, innostus ja mahdollisuus. Muuntumisen vaikeus on siinä ettei ole aikaa. En ehdi hankkimaan tarvittavaa uutta osaamista, ei ole tarpeeksi tilaisuuksia harjoitella, kokeilla ja tutkia.

  • Opimme että systeemi kehittyy ja muuntuu, kun se saa palautetta. Yksinkertainen esimerkki on lämmitysjärjestelmä, jonka termostaatti antaa jatkuvaa palautetta lämpötilasta. Ihmismielistä koostuneella organisaatiolla näitä palauteluuppeja on valtava määrä, osa tietoisia mittareita ja valtaosa tiedostamattomia, mutta havaittavia palautteita eri suunnista. Tunne on myös palaute.

Elämä tuntuu täydeltä. Täyteen ei mahdu lisää. Luopuminen ei kuitenkaan ole helppoa. Saavutettu etu, asema, hankittu tavara. Läheisistä ihmisistä luopuminen lienee kivuliainta maailmassa. Vanhin lapseni lähti juuri vuoden kestävälle matkalle. Nuorimmainen aloittaa viimeisen vuoden koulussa. Minua ei enää tarvita samalla tavalla kuin ennen. Vallasta luopuminen lienee vaikeinta.

  • Diagnostisen organisaatiokehittämisen rinnalle ovat tulleet dialogiset työtavat. Dialogissa rakennetaan yhteistä ajattelua ja merkityksiä. Kun pelkät sanat eivät riitä, työtapoja voidaan rikastaa tarinallisuudella, metaforilla ja jopa taiteella. Ne ovat kieliä, jotka koskettavat sinne, minne rationaalisuus yksin ei yllä. Taide voi rakentaa yhteisiä merkityksiä ja osuessaan edistää systeemin strategista transformaatiota.

Luovuin yrityksemme hallituspaikasta ja puheenjohtajan vastuusta – asemasta, jota olin kantanut 7 vuotta. Katson kauempaa, kun uusi puheenjohtaja ja uudet hallituksen jäsenet vastuuntuvat ja jatkavat rakennustyötä. Mieli on haikea mutta kevyt. Mistä muusta voisin luopua? Mitä siitä seuraisi? Luopuisinko joistakin asiakkaista, työkaluista tai työmenetelmistä? Vai luopuisinko koko työstä? Olisiko työsapatti tarpeen?

  • Systeemi voi myös kehittyä, kun sitä häiritään. Kun yksi osa muuttuu, on muidenkin osien muututtava. Uusi näkökulma pakottaa systeemin muuntumaan.

Teen luopumistyötä. Teen sitä, jotta tulisi tilaa: tilaa hengittää, ajatella, leikkiä ja kokeilla. Samalla, kun luovun huomaan jo rakentavani. Olen hautomassa neljää esitystä, joilla voidaan vaikuttaa ihmismieliin ja organisaatioihin. On syntymässä jotakin ihan uutta – ja ihanuutta.

Ota yhteyttä