Julkaisija: ← Blogi

(Virtuaali)todellisuus

Sain parikymmentä vuotta sitten opettajana ollessani lahjaksi viiskytluvun alun Opettaja-lehden. Minulle riitti riemua erityisesti sivusta, jossa pienten kyläkoulujen opettajat hakivat viranvaihtoa toiselle paikkakunnalla. Yksi ilmoitus päättyi markkinoinnilliseen nimimerkkiin: Hyvä koulu + sähkövalo. Itse en edusta sukupolvea, jolle sähkö tuli, vaan jolle sähkö oli itsestäänselvyys. Jossakin vaiheessa sähkövatkaimesta on tipahtanut sähkö pois tai transistoriradiosta transistori. Asioista on tullut arkitodellisuutta, ei mitään ihmeellistä erikseen määriteltävää.

Tällä hetkellä elämme vaihetta, jossa todellisuus erotetaan virtuaalitodellisuudesta (tai no ehkä lapsemme eivät enää edes erota). Me aikuiset käymme palavereissa tai verkkopalavereissa. Muksut ja juniorit chättää ihan samalla moodilla, oltiinpa sitten naamakkain tai ei.

Googlen EMEA-alueen johtaja Matt Brittan kertoi, että tällä hetkellä 40 % ihmisistä on verkossa. Viiden vuoden päästä luku on 80 % ja 10 vuoden päästä 100 %. Missähän vaiheessa kaikki verkkoon liittyvät etumerkit tipahtavat määrittelemästä tekemistämme? On yhtä normaalia vatkata sähköllä tai ilman ja on yhtä aitoa tavata verkossa tai ilman.

Toinenkin opettaja haki samassa lehdessä siirtoa pois kaksiopettajaiselta koululta ”minne vain”. Kielineekö jotakin työyhteisön toimimattomuudesta? Mietin vain, että kun otamme tuon virtuaalitodellisuuden todellisuudeksi, niin voin olla työkaveri juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa homma toimii. Millaisia tulevaisuuden työyhteisömme oikein ovatkaan? Tunnistettu riski kuitenkin on, että ihminen valitsee ympärilleen henkilöitä, jotka ovat jo valmiiksi heidän kanssaan samaa mieltä. Miten ihmisiä autetaan tuossa maailmassa tutustumaan toisen erilaisuuteen mahdollisuutena?

Ota yhteyttä