Julkaisija: ← Blogi

Mitä meistä on tulossa?

Mielikuvituksella voi katsoa sinne, minne muuten ei näe. Järjellä pääsee pitkälle, mutta mielikuvituksella minne vain. Yllätysten ja poikkeamien maailmassa kuvittelukyky on tärkeä keino hankkia ymmärrystä siitä, mitä tapahtuu ja nähdä mahdollisuuksia, mihin mennä. Kuvittelemalla voi löytää tien sinne, missä ei ole koskaan ollut. Siihen liittyy Einsteinin paljon lainattu lauseenparsi ”mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto”.

Kuvitteleminen on kulkemista kaaoksen ja järjestyksen rajamaastossa. Se on luovuutta yhdistellä kokemuksia, ajatuksia, tunteita ja havaintoja uudella tavalla. Valmiutta poimia uusia yhdistelmiä, kun niitä on tarjolla. Kun omena oli pudonnut Newtonin päähän, kuvitteli hän näkymättömän painovoiman. Innovaatiot edellyttävät ensin kuvittelukykyä – valmiutta nähdä, miten asiat voivat olla toisin. Toiminta, kokeilu ja kehittely ovat seurausta kuvitellusta. Muistan, kuinka tärkeää ja jännittävää on ollut vastata kysymykseen: Mikä minusta tulee isona? Moniin noista kuvitelmista on tullut palattua usein, vaikka ne ovatkin uudelleen muotoutuneet ’kaaoksen reunalla tasapainoillessa’.

Joksikin tuleminen tapahtuu meille joka hetki. Jokaisessa tilanteessa, suhteessa ja keskustelussa muotoudumme uudestaan. Elämä on herkkää niille olosuhteille, joissa se muotoutuu. Joksikin tuleminen on myös organisaatioiden päivittäistä elämää. Palaverit, keskustelut, erilaiset kohtaamiset ja työtiloissa läsnäolo muovaavat ajatuksia, kykyjä ja toimintaa. Sen ymmärtäminen, millaisia meistä tulee näissä kohtaamisissa, on unelmien kulttuurin rakentamista. Sen näkemistä, miten päivittäinen vuoropuhelussa oleminen kytkeytyy tuloksiin, tuottavuuteen ja elinvoimaisuuteen.

Organisaatioissa taiteen ja kuvittelukyvyn vakavasti ottaminen lisää herkkyyttä ymmärtää joksikin tulemista ja siihen vaikuttamista. Sen kuvitteleminen ja näkeminen, mikä on hyvää, kaunista ja totta saa ihmiset tekemään yhdessä työtä kestävän kehityksen eteen. Totuus tai kauneus eivät sulje taloudellisia arvoja pois, ne asettuvat ainoastaan osaksi laajempaa kokonaisuutta. Miten organisaatiossasi on luotu olosuhteet sopia siitä, mikä on hyvää, kaunista ja totta?

Taiteen lisäksi kompleksisuusajattelu on rohkeasti pyrkinyt osaltaan kartoittamaan ’joksikin tulemisen prosessia’, eli jäsentämään sitä, kuinka kaaoksesta ja monien asioiden yhteen kytkeytyneisyydestä syntyy järjestystä. Nobelisti Ilya Prigogine perehtyi kemian tutkijana olosuhteisiin joissa asiat järjestyivät eli itseorganisoituivat. Häntä mukaillen luovalle uusiutumiselle suotuisia olosuhteita voi nimetä seuraavasti:

  • Tarvitaan runsasta erilaisuutta ja kaukana tasapainosta oloa
  • Tarvitaan paljon vuorovaikutusta ja ’turhaakin’ informaatiota
  • Tarvitaan monipuolista palautetta ajatuksista ja teoista
  • Tarvitaan uskallusta tarttua herkästi esiin nouseviin mahdollisuuksiin

Organisaatiokulttuuri uusiutuu ja sopeutuu ketterästi ympäristön muutoksissa, kun itseorganisoitumiselle luodaan tilaa. Uskalletaan ottaa riskejä ja olla välillä poissa tasapainosta erilaisten ajatusten ja kokeilujen äärellä. Annetaan tilaa kuvittelulle ja runsaalle vuorovaikutukselle. Saadaan sekä myönteistä että kriittistä palautetta läpinäkyvästi. Ollaan rohkeasti herkkiä uusille mahdollisuuksille.

Mitä meistä on tulossa? Entäpä jos kysyn sitä maanantain palaverissa? Ehkä tämän kysymyksen toistuva ääneen esittäminen ohjaa meidät juuri sen äärelle, mitä tapahtuu juuri nyt ja millaisiksi ihmisiksi ja organisaatioksi tulemme joka hetki. Mitä meistä on tulossa -kysymys lepää jokaisen palaverin ja organisaatiokulttuurin sydämessä.

Ota yhteyttä