Julkaisija: ← Blogi

Minäkylpy

Näin unen noin 20 vuotta sitten, aamujunassa Turusta Helsinkiin:

Seison vyötäröä myöten vedessä, en näe jalkojani. Seison tukevasti, näkymättömään pohjaan juurtuneena. Silti tunnen itseni kevyeksi, kuin leijuisin. Levitän käteni ja katson ympärilleni. Sumua veden päällä, se ulottuu rintaani saakka. Silmieni tasolla näen kauas horisonttiin. Ylhäällä kirkas sininen taivas, sen takana ääretön avaruus.

Vedän henkeä, tunnen veden nousevan jalkojani pitkin; lämmintä ja puhdasta vettä, joka virtaa lävitseni ja pesee minut sisältä. Vesi kohisee sydämeeni ja täyttää minut voimalla, jatkaa matkaansa ja purskahtaa päälaestani suoraan ylös. Vesisuihkuni väri vaihtelee, se sykkii tunteideni ja ajatusteni mukaan. Myötätuntoiset, positiiviset ja yhteistä hyvää rakentavat ajatukset luovat kirkkaita värejä, synkät ja aggressiiviset ajatukset likaavat vesisuihkuni.

Katson ympärilleni. Näen paljon ihmisiä, myös muita eläviä olentoja, erilaisia vesisuihkuja. Me olemme venttiileitä, imemme yhteistä vettä, muokkaamme sitä olemuksellamme ja suihkutamme sen takaisin yhteisen tajunnan mereen. Meillä ei ole omia jalkoja, me olemme yhtä vyötäröstä alaspäin. Alhaalla yksi tietoisuus, yksi kohtalo. Vyötäröstä ylöspäin me olemme erillisiä, pienen hetken jota kutsumme ihmiselämäksi.

Kutsun näkyäni minäkylvyksi.

—-
Olli-Pekan kanssa, kiireettömässä keskustelussa, syntyi ihmettelyä termistä itse? Kuka tai mikä se oikein on? OP:n heitto pikkuegosta nimeltä itsekäs laukaisi tällaisia hahmotelmia:

  • Itse (isolla alkukirjaimella): ehdollistumaton tietoisuus, ei-persoonallinen, ei lineaarisessa ajassa, kollektiivinen, intuitiivinen, tunteva, syvyyden ja keveyden tanssi, lähde, oleminen, ”se joka ytimeltäni olen” – Minäkylvyn kylpijät navasta alaspäin
  • itse (pienellä alkukirjaimella): yksilöllinen tietoisuus, keho, ehdollistunut, lineaarinen aika, biologinen elämä, oma selviytyminen, tarvehierarkia, kilpailu muita vastaan, tekeminen, “se joka luulen olevani”; lempinimi “itsekäs”, koska se on pikkuminä… lähellä arkikielen “egoa” – Minäkylvyn kylpijät navasta ylöspäin

Elämän, mukaan lukien työelämän, voi nähdä Olemisen ja Tekemisen leikkinä, tai vuorovaikutuksena. Oleminen on Itsen luonteva valtakunta, silti se on myös voimakas toimija. Tekeminen on itsekkään kotipesä, mutta osaa se ollakin. Yin/yang-vastaparit eivät oikeastaan ole erillisiä, vaikka siinä välissä viiva meneekin. Kumpikin sisältää itsessään siemenen toiseen, olemisen ytimessä on jo seuraava teko syntymässä ja jokaisessa teossa on mukana olemisen energia ja merkitys. Ehkä tuo väliviiva on huokoinen, se vuotaa koko ajan molempiin suuntiin? Jos viivaa kutsuisi Elämänviivaksi, kuvittelisi olevansa nuorallakävelijä ja näkisi elämänsä tasapainoiluksi oman Olemisen ja Tekemisen välillä? Sama mielikuva pätee perheisiin, tiimeihin, organisaatioihin, kansakuntiin, ihmiskuntaan. Mikä on olemisemme ydin, ja millaisia tekoja siitä kumpuaa?

Vapaus on olemista Itse, ei itsekäs. Todellinen unelmointi tai haluaminen ei ole itsekästä, eikä itsekkäästä. Kun haluaminen tulee Itsestä, se on hyvää, kaunista ja totta. Tällöin haluamisessa ei ole mitään negatiivista, hävettävää, se ei ole pois keneltäkään muulta. Tietoisuus tarkoittaa, että tiedän kuka olen (Itse), ja tiedän että riitän. Nyt olen vapaa haluamaan, ja manifestoimaan haluni. Tekoihini tulee enemmän osuvuutta, vaikutusta ja syvyyttä.

Kahlil Gibranin sanoin työ on näkyväksi tehtyä rakkautta. Olemisen syvin luonto on rakkaus, jota tuomme esiin tekojemme ja aikaansaannostemme kautta. Tanssia elämänviivalla voisi kutsua myös kytkennäksi elinvoimaan, jatkuvaan virtaan tai energialähteeseen. Me luomme elämämme yhdessä tuon ”lähde-energian” kanssa, tekojemme ja ajatustemme kautta. On tärkeää löytää oma tapansa tehdä rakkautta näkyväksi, sillä kaikki muu työ on väsyttävää ja kuluttavaa. Siinä ehdotukseni kaikkien työhyvinvointistrategioiden äidiksi.

Ehkä rakkauden manifestointi vaikuttaviksi teoiksi tässä hetkessä on kaiken visio, arvo, missio, strategia, mittaristo, laatujärjestelmä, toimintasuunnitelma ja budjetti. Elämässä ja työssä. Mitä muuta tarvitsemme?

Ota yhteyttä