Julkaisija: ← Blogi

Hymyile talous liikkeelle

Mistä johtuu tämä talous-, kulttuuri- ja innovaatiohäly, jota lehtien palstat ja media pursuavat? Leikittelen mielessäni mitä sana liiketalous tarkoittaa tulosta tuottavan organisaatiokulttuurin näkökulmasta. Alf Rehnin tavoin kysyn: Jos luovuus ja innovaatiot ovat ratkaisu, mikä on ongelma?

Sanakirjan mukaan liiketaloudessa on kyse ansion muodostukseen tähtäävästä taloustoiminnasta. Sanapari tuo mieleeni, että liike synnyttää taloutta. Ja onhan liikkeestä tehtykin bisnestä kaikin puolin. Ilman kunnon wermeitä, härveleitä ja personal trainereita ei enää oikein osatakaan kokea liikunnan iloa.

Näinhän on käynyt myös työkulttuurille. Osaavat ihmiset ovat tottuneet suorittamaan työnsä hyvin, kunhan johtaja kertoo, mikä prosessi ja kuinka kovalla kiireellä se pitää tehdä. Kun kysyimme ihmisiltä, millainen olisi Unelmiesi organisaatiokulttuuri, sanat autonomia, merkityksellisyys, leikkisyys ja oppiminen nousivat esiin. Häly on siis tarpeen, jotta tottumukseksi juurtunut kulttuuri muuttuu unelmien suuntaan.

Einstein sanoi: ”It is about learning to see the world a new rather than trying to solve problems as they have always been solved.” Leikitellessäni ajatuksillani näen liiketalous-sanan toisin. Sanamuunnoksesta syntyykin talousliike. Näin katsottuna se onkin talous, joka pitää saada liikkeelle.

Taloustoiminta eli talouden kasvu ja toiminnan muuttaminen ovat koko tämän ongelman ydin. Einsteinin viisaudella on hölmöä tehdä asioita samalla tavalla ja odottaa uudistumista. Jos haluamme muuttaa organisaation kulttuuria, meidän on vaihdettava linssit ja rohkeasti muutettava toimintaa. Talouskasvu lähtee liikkeelle ilolla, ei toimintaa suorittamalla.

Asiantuntijatyössä aivot tulee vapauttaa kiirepakotteista ja siirtää fokus hyviin kokemuksiin. Toiminnassa tarvitaan tilaa joustavuudelle, luovuudelle ja yhdessä oppimiselle. Steve Jobsin tiimi on hyvä esimerkki, miten intohimo vapauttaa tottumuksista. Muutettiin toimintaa – maailma muuttui.

Leikittelen edelleen ja siirrän katseen pois johtajista. En ole Steve Jobs, mutta minäkin voin tehdä pieniä asioita toisin – mielekkäämmällä ja innostavammalla tavalla. Minun Unelmieni organisaatiokulttuurissa ihmiset kokevat työn iloa ja kokeilevat rohkeasti uutta. Elastisia saisi olla töissä useampiakin.

Uskon, että hymy lisää työn iloa ja rohkeutta. Kokeillaan – harjoitus tekee mestarin!

Näyttökuva 2014-10-28 kello 16.11.38

Ota yhteyttä