Julkaisija: ← Blogi

Aivojen tuuletus

Teimme uuden ennätyksen tänä kesänä. Vietimme viiden viikon loman kesämökillä. Luonto kietoi minut ajattomaan ja avaraan olemisen tilaan. Kolmantena viikkona tuntui siltä, että pää on tyhjä. Ei harhailevia ajatuksia, uusien ideoiden mylläkkää eikä erilaisten toimintavaihtoehtojen spekulointia.

Lomalla mieli ei askarrellut työasioissa, ammattikirjallisuudessa eikä edes uutisvirran pyörteissä. Tuijotin harvinaisen pitkiä rupeamia järven selälle ja seurasin poutapilvien lipumista taivaalla. Ajatuksettomuus tuntui tietysti rentouttavalta, mutta myös jollain lailla pelottavalta. Onkohan päässä enää järkeä ollenkaan? Entä jos tällaiseen olotilaan jäisi? Taantuisiko älyllisyys ja jumittuisiko se seesteisyyden mielihyvään?

Muistin väljyyden olevan luovuus- ja innovatiivisuusreseptin tärkeä ainesosa. Aivojen monikerroksellinen kapasiteetti ja intuitiivinen kokemusvaranto pääsevät parhaiten hyötykäyttöön rennoissa olemisen hetkissä tai lempeän liikkeen tahdeissa.

Daniel Kahnemanin (2011) Thinking fast and slowly -opus kehottaa luottamaan intuitiiviseen ajatteluun varsinkin monitahoisten ongelmien ja suurten päätösten edessä. Näin olleen jatkuvasti muutoksessa elävä työelämä tarvitsisi entistä enemmän leppoisuuden hetkiä, kokemuksellisuuden ymmärrystä sekä tietoisuustaitoja osana työtapoja.

Poutapilvien katsomossa olen harjoittanut onnistuneesti aivojen tuulettamisen taitoa. Viimein tajuan, että voisin jättää aivoni rauhaan entistä enemmän myös työrupeamien lomassa. Olen aina osannut käskyttää aivojani ajatus- ja suunnittelutyöhön ajasta ja paikasta riippumatta. Olen kuvitellut olevani tehokas, tavoitteellinen ja aikaansaava. Paljon olen pakertanutkin, mutta iän myötä laatu tuntuu tärkeämmältä kuin määrä. Seesteisyyden mielentila tuottaa selkeästi enemmän ajattelun avartumista ja fokusoitumista kuin suorittamisen hinku.

Millaisia kesällä hyväksi koettuja ajatteluvirran rauhoittamisen keinoja voisinkaan hyödyntää tulevana syksynä? Ainakin olen päättänyt vaalia mikropysähdyksiä. Jokaisen tekemisen jälkeen hengähdän tai pysähdyn ajatusvirrassa muutamiksi sekunneiksi. En ryntää suinpäin seuraavaan puuhaan, vaan tunnistan olemisen hetken. Voinpa myös hehkutella helteisten maisemien mielikuvissa vielä marraskuussakin.

Kun tekemisen meininki sitten taas tempaa minut tyypillisesti jossain kohtaa mukaansa, kalenteroin etukäteen aivojen tuuletuksia, lempeitä lenkkejä ja metsän reunassa pistäytymisiä.