Julkaisija: ← Blogi

Työelämän vaahtokarkkihaaste

Minua on jäänyt jo pari kuukautta sitten kutkuttamaan kollegani Pekka Pirhosen ajatus: työn hosuvuus alas ja osuvuus ylös. Mitä ihmettä se voisi olla tuottavuuden, yhteisöenergian tai läsnäolon kannalta?

Tärisyttäviä tavoitteita

Suomessa ollaan työelämässä vakavasti sen äärellä, että ihmisten on tarkoitus tehdä pidempiä työuria, jotta eläkkeistä selvitään kunnialla. Samaan aikaan lähes kaikissa organisaatioissa on rakentumassa monipaikkaisen verkostotyön kulttuuri, jossa johtaminen ja työyhteisöt ovat palasina maailmalla ja suurin osa kohtaamisista toteutetaan sähköisissä kohtaamispaikoissa esim. web-kokouksissa.

Digibarometri 2014 mukaan sekä yritysmaailmassa että julkisissa organisaatioissa on vielä matkaa siihen, että kohtaamiset ovat tuottavia tai ihmisten rohkeus ja osaaminen kohdillaan vuorovaikutteisen teknologian hyödyntämisessä. Joko paniikkinappula kävi mielessäsi?

Tekesin vetämässä Työelämä 2020 Liideri-ohjelmassa fokusalueita arjen työhön on lähdetty hakemaan ihan toisesta suunnasta: Läsnäolosta, itsensä johtamisesta, dialogista ja yhteistyöstä, vastuullisuudesta, rohkeudesta, innostuksesta ja näiden kautta uudenlaisesta työn tuottavuudesta.

Kohtaamisten voimaa

Olen muutaman asiakas- tai verkostopoppoon kanssa tehnyt töitä voimauttavien ja hyödyllisten (lue: tuottavien) kohtaamisten synnyttämiseksi. Olemme lähteneet tutkimaan, mistä se hyödyllinen tekemisen meininki syntyy. Päätimme startata yhteistyön ketteryyden ja verkostomaisen dialogin tutkimisen Vaahtokarkki-haasteen avulla. Marsmellow-challange on Tom Wujecin lanseeraama kokeilu selkeän tavoitteen toteuttamiseksi porukalla.

Tavoitteena on rohkaista mukanaolijoita kokeilevaan asenteeseen, tuottavaan vuorovaikutukseen ja innostuksen ja innovatiivisuuden lisäämiseen. Tehtävä on selkeä: Rakennetaan 18 minuutissa mahdollisimman korkea vapaasti pöydän pinnalla pystyssä pysyvä rakennelma 20 spaghettitangosta, metristä teippiä, metristä lankaa ja yhdestä vaahtokarkista, jonka pitää olla rakennelman huipulla.

Yllättäviä oppeja syntyy, kun reflektoidaan sitä, mitä tapahtui, miten toimittiin, miten ei toimittu, miten juttelimme – vai juttelimmeko lainkaan, pyysimmekö toisilta apua, uskalsimmeko varastaa toisten ideoita oppimismielessä. Yleistä on, että ryhmät vilkuilevat toisiaan vasta kymmenen minuutin kohdalla, jos silloinkaan.

Maailmanlaajuisesti on tiedossa eräs ryhmä, joka toimii tuottavasti kansallisuudesta huolimatta: eskarilaiset. Mitä? Kuulit oikein. Heidän strategiansa on simppeli, mutta kutkuttavan tehokas: ”Kattokaa – Pena on saanut noin korkeen tornin, kun se laittoi teipit tällä tavalla. Näytä meille, miten teit…Pitääkää tosta kiinni, mä autan teitä sitten nostamaan tän seuraavan tason kohilleen…..Waaaaaaau – onpa hieno idis….kokeillaan meki…”

Mihin ihmeeseen tämä on kaikonnut meidän aikuisten tavasta oppia toisilta tai käydä hyödyllisiä keskusteluja palavereissa? Hymy karehtii suupielissä, kun mietin oman eskalaiseni Vilman hämmästelyn kykyä – aitoa läsnä olevaa ihmettelyä.

Tätä lisää myös työpaikoille? Miten saada ihmis-kanavat auki ja yhteisölliseen läsnäoloon ? Voiskos näillä lisätä osuvuutta arjessa?

1. Enemmän kuulemista kuuntelun sijaan. Tunnistanko millaiset asiat itsellä toimii läsnäolotulppina? Haikailenko jotain mennyttä aikaa, haastaako tuleva niin – etten osaa keskittyä, muuhun kuin huolimyllyn pyörittämiseen, keskitynkö liikaa omaan itseeni tai siihen, mitä muut ajattelevat.

2. Dialogia monologin sijaan. Oikeudenmukaisuuden kokemus viriää silloin, kun olemme keskusteluissa mukana. Marko Hakonen Aalto yliopistosta teki väitöskirjansa monipaikkaisten työyhteisöjen, tiimien oikeudenmukaisuuden kokemuksesta ja vahva viesti oli, että se syntyy dialogissa – että on keskustelussa mukana. Samaa kertovat työhyvinvointibarometrit: tietoisuuden kasvua ei tuekaan sähköpostien määrän ja tiedon lisääminen vaan tietoisen ajan ottaminen yhdessä jutteluun ja merkitysten rakentamiseen.

3. Ratkaisukeskeisyyttä negatiivisuuden tilalle. Olin järkyttynyt aivotutkijoiden tutkimustuloksista. Aivokäyrissä negatiivinen puhe näkyy samanlaisena reaktiona kuin vaikka lyöminen. Olisi mahtavaa nähdä, millaisena kriittinen, mutta ymmärtämistä hakeva kysyminen näkyy samoissa käyrissä.

4. Enemmän liikettä staattisen istumisen oheen. Lyhyt kävelykokous, jossa voi jutella toisen kanssa myös eri paikkakunnilla, puhelimessa tai rinnakkain kävellen voi tuoda uusia sfaarejä mukaan. Paras kehari ikinä toteutettiin kylmänä pakkaspäivänä jutellen rinnakkain pariporinanan Aura-joen äärellä. Aivot saivat happea, tunnetta ja liikettä.

Oma energia & asenne

Olen innovoinut mielessäni, mikä voisi olla aito resetointi-nappi työelämän arjessa, kun välillä palavereita on useita päällekkäin ja läsnäolon voima on kateissa. Mistä se ilo kumpuaa, joka saa innostumaan kollegan sanomisesta tai tekemään työtä monien eteen tai pysähtymään haastavassa asiakastilanteessa? Mitäs jos päivän paras keskustelu käydäänkin kahvipaussilla tai päivän aluksi oman sisäisen sparraajan kanssa? Useimmiten työelämän pidentäminen onnistuukin omaa ajattelua rukkaamalla – kun pysähtyy hetkeksi, ai niin ajattelemaan.

Lisää Liideri-ohjelman aamukahveista:
http://www.tekes.fi/ohjelmat-ja-palvelut/ohjelmat-ja-verkostot/liideri/

Lisää vaahtokarkki-haasteesta:
http://marshmallowchallenge.com/Welcome.html

Ota yhteyttä