Julkaisija: ← Blogi

Hobitticoaching – sinne ja takaisin

Pyysin runsas puolitoista vuotta sitten asiakkaalta palautetta – tällaista tarinaa alkoi pukata:

“Kuule Pekka, sä olet tosi hyvä viemään asiakkaasi pois tästä arjesta, ja se on hyvä juttu. Siinä mielentilassa voi tulla jokin tärkeä oivallus, avautua uusi näkökulma – pelkokin voi sulaa. Mutta mutta… mähän olen ollut muutamassa sun sessiossa… ja sä et aina tuo meitä takaisin.”

Kirjoitin itsen johtamisen päiväkirjaani 20.12.2012: Hobitticoaching – Sinne ja Takaisin. Miten minusta tulee aito hobitti?

Nyt pari vuotta myöhemmin, olen jo hieman edennyt hobitaatioprosessissani. Olen ottanut käyttöön kristallisointifläpit, konkretiaseinän ja hobittikellon. Kristallisointifläppi haastaa pelkistämään, valitsemaan yhden ajatuksen poukkoilevasta parvesta ja viemään sitä eteenpäin. Konkretiaseinä vaatii seulomaan keskustelusta ne teot, joihin energia suunnataan heti session jälkeen. Hobittikello on mentaalihälytin sisälläni, se pärähtää soimaan jokaisessa työpajassa: juuri kun olemme täysin Siellä, minuun leviää halu aloittaa ajoissa matka Takaisin. Ulos täältä, konkretiaseinän kautta, tekojen maailmaan.

Mietin Humapien touhuja laajemmin. Hobitteja vai mitä systeemisiä menninkäisiä me oikein olemme?

Oletko ollut Humapin brunssilla tai valmennuksessa? Oletko kummastellut ringissä istumista – missä on pöytä, mihin pistän läppärin? Keskusteluja on paljon, powerpointteja vähän. Suunnitelmia tuntuisi olevan vähän, ilmaantuvaa ja leikkisää yhdessä oivaltamista paljon. Joskus tuntuu jopa, ettei homma ole kenenkään hallinnassa, mutta silti etenemme, kuin ihmeen kaupalla.

Vaan tulemmeko me Takaisin? Ja etenemmekö joka kerta? Onko suunta mielekäs? Mitä me Humapit tavoittelemme näillä työskentelytavoilla? Meillähän on teoria-ajatuksena sosiokonstruktivismi (jos nyt kirjoitin sen oikein, on se eka kerta kun onnistui). Sen ytimessä on huomio, että jokainen meistä rakentaa oman todellisuutensa, toki vaikuttuneena muista, mutta silti yksin.

Minäpä nyt konstruoin oman käsitykseni siitä, mitä Humapit oikein yrittävät. Luulen, että me haluamme mahdollistaa seuraavia elämyksiä:

  • Miellyttävä pysähtymisen hetki – kiireelle stop, läsnäolo ja rentous avaavat aivot
  • Suhteet huomion kohteena – yhdessä ajattelemisen taito, suhteiden vahvistuminen, yhdessä paremmin
  • Erilainen puhumisen ja yhdessä toimimisen tapa – leikkisyys, vuorovaikutteisuus, uudet näkökulmat; kun toimintatapa muuttuu, tuloksetkin muuttuvat
  • Maltillinen eteneminen, kärsivällisyys ja toiminnan lykkääminen – emme ryntää toteuttamaan ensimmäistä ideaa, vaan kaivamme syvemmältä
  • Fokusointi toimintaan – yhteinen tahtotila, viisaammin valitut toimenpiteet, kristallisointi ja nopeasti toimeksi; työkaluina mm. kristallisointifläpit, konkretiaseinä, tarinanelikenttä, videointi…
  • Osallistavien menetelmien omaksuminen osaksi organisaatiokulttuuria – jos Humapin järjestämä työpaja oli toimiva, miksemme käyttäisi näitä menetelmiä omatoimisesti ja jatkuvasti?

Onko tässä hobittihenkeä? Tarjoamme strategisia pysähdyksiä yksilöille, ryhmille ja organisaatioille. Se on sitä Sinne-meininkiä. Tavoitteena ei ole kuitenkaan pysäyttää kaikkea, vaan mahdollistaa suunnanvaihdot, uudet oivallukset ja uusi vauhti. Toivomme pysähdysten luovan strategisia irtiottoja. Se on Takaisin-meininkiä. Löydetään tuoliringin ideapilvestä kytkentä tämän hetken tilanteeseen, ja uskalletaan tehdä jotain konkreettista. Kaiken takana on tavoite lisätä selkeyttä, energiaa ja uskallusta.

Esimerkkitarinoita strategisista pysähdyksistä:

  • Yksilön pysähdys – coaching-session satoa: ”Mitä minulle tapahtuu, jos teen koko ajan parhaani; rennosti, läsnäolevalla mielellä, tilannetta palvellen, myötätuntoa levittäen ja odottaen, itseeni ja muihin luottaen? Mitä jos en jatkuvasti murehdi lopputulosta, vaan keskitän mieleni tähän hetkeen, siihen mikä on juuri nyt huomioni arvoista ja tarkoituksenmukaisia?”
  • Ryhmän pysähdys – jory-coachingissa kuultua: ”Mitä jos suuntaamme huomiomme tapaamme puhua, suhteisiimme, yhteisiin tavoitteisiimme – kaikkeen siihen, mikä tapahtuu meidän välillämme? Ja olemme vähemmän huolissamme siitä, mikä on keskinäinen nokkimisjärjestyksemme. Huomasivatko kaikki, mitä minä olen saanut aikaan ja miten minä pysyisin edellä muita?”
  • Työyhteisön pysähdys – työyhteisöpäivän kristallisointifläpeiltä bongattua: ”Mitä jos meillä olisi lupa mokata? Ja lupa kysyä, jos ei tiedä? Milloin viimeksi olen kiittänyt kollegaa? Entä auttanut? Olenko pyytänyt apua?”

Mitä tarinoita Sinulla on? Humapien asiakkaana tai ihan muiden menninkäisten kanssa työskenneltyäsi? Millainen on Sinun asiakaskokemuksesi? Onko Sinut viety jonnekin ja jätetty Sinne – vai onko Sinut autettu Takaisin? Entä minne jatkoit siitä matkaasi? Heitä kommentti blogille, kiitos!

…Etsiskelin jotain sopivaa hobittikuvaa elokuvan trailereista, mutta sitten huomasin että omissakin korvissa kasvaa karvaa – olenko muuttumassa hobitiksi?

-Hobitti-Pexi

Ota yhteyttä