Julkaisija: ← Blogi

Yksityis- ja työelämän yhteyksiä etsimässä

Kaikenlaista sitä immeinen miettii havainnoidessaan tätä ihmeellistä elämää. Minä olen viime aikoina innostunut pohtimaan oppimista ja kehittymistä itselleni uudesta näkökulmasta: Millaisia yhtäläisyyksiä voi havaita henkilökohtaisen ja yhteisöjen ja organisaatioiden kehittymisprosessien välillä?

Olen muutaman vuoden tätä ihmettelyä mielessäni harrastanut. Lähtökohtana on sekä henkilökohtainen oman elämän tutkimusmatka että työ organisaatioiden kehittäjänä. Yhden inspiroivan sysäyksen tälle ihmettelylle juuri nyt tunnistan esityksestä, jonka kuulin muutama viikko sitten. Englantilainen valmennustalon toimitusjohtaja ja työelämää pitkään tutkinut Bruce Irvine puhui siitä, kuinka olemme siirtymässä neljänteen Big Bang -aikakauteen, jonka hän nimesi ihmisen tietoisuuden aikakaudeksi (human consciousness). Siirtymässä korostuu sekä ihmisen mielen että maailman kompleksisuus. Tietoisuutemme taso kompleksisesta todellisuudesta kasvaa ja ikään kuin pakottaa meidät toimimaan vastuullisemmin suhteessa itseemme ja toisiimme. Hän korosti sitä, että meidän on nyt viimeistään luovuttava ajatuksesta, että olemme yksilöitä, sillä niin kytkeytyneitä me toisiimme olemme monin tavoin. Sen todistaa kiistatta jo viime vuosien aivotutkimuskin.

Millaiset asiat yhdistävät henkilökohtaista ja organisaation oppimista?

Ensiksi, niin henkilökohtaisessa kuin organisaatiotason oppimisessa ja kehittymisessä on tärkeää oppia sinuiksi sen kanssa, että prosessi on usein tuskastuttavan hidas. Poisoppiminen toimimattomista tavoista ja käytänteistä vaatii aikaa ja malttia sekä kirkasta ajatusta siitä, mihin haluaa olla menossa. Tavoite, unelma edellä auttaa kulkijaa kestämään prosessin poukkoilevan rytmin. Minua ovat auttaneet pienet, lyhyen aikavälin tavoitteet ja saman on huomannut organisaatioidenkin elämässä.

Toiseksi, on rohkeasti mentävä kohti ja kohdattava vaikea, epämukava ja suostuttava menemään sen läpi. Kohti kuuntelemaan niitäkin ääniä, jotka ovat eri mieltä ja sekoittavat totutun todellisuuden. Karkuun juokseminen kohdassa, jossa uusi oivallus, toimintatapa tai käytäntö on syntymäisillään, jumittaa paikalleen. Mitä on mahdollista pienesti kokeilla, harjoitella, opetella yhdessä? On myös opittava puhumaan siitä, mistä on prosessin eteenpäin menon kannalta olennaista puhua. Joskus se vaatii uuden kielen ja sanojen opettelua asioista, joista ei ole aiemmin osattu tai uskallettu puhua.

Kolmanneksi, jotta voi kulkea läpi, on osattava olla riittävän huokoisa ja avautua sille, mitä on kehkeytymässä juuri nyt. Kehkeytymässä oleva on olennaisen tärkeää, jotta pienetkin siirtymät, signaalit ja kriittiset hetket tulevat huomioiduksi ja mukaan oppimiseen. Tunteet ovat myös tärkeitä ja niitä on voitava purkaa turvallisessa kontekstissa. Nöyryyden ja kiitollisuuden tunteet ovat vahvasti tulleet läsnä oleviksi kehossani. Toiveikkuuden säilyttäminen alati muuttuvissa olosuhteissa voi olla organisaation elämän jatkumisen kannalta oleellista.

Viimeisenä yhtäläisyytenä ja ehkäpä tärkeimpänä sellaisena näen, että onnistuaksemme tarvitsemme toisiamme prosessin jokaisessa vaiheessa. Meidän on tärkeää hyväksyä riippuvuutemme toisistamme ja rakentaa luottamusta ja turvallisuutta sen varaan. Sisäiseen viisauteemme kytkeytyminen tuottaa luottamusta elämän kantavaan voimaan. Syntyy uusia suhteita, uutta luovaa toimintaa, energiaa tekemiseen ja toivoa hyvästä tulevaisuudesta.