Julkaisija: ← Blogi

Toiveikkuuskipinää

Työhyvinvointivalmentaja-minäni on suuntaamassa kesälaitumille. Pysähdyn pohtimaan talven kutinoita ja kevään kiherrystä. Olen saanut kohdata satoja ja taas satoja elämän tepastelijoita työn merkityksellisyyden ja mielekkyyden pohdinnoissa. On tuuleteltu tiukkojen taloustilanteiden tunneyhtälöitä, surffailtu muutosten mainingeilla ja turistu tosielämän nuotioilla.


V-käyrällekin olen antanut tarvittaessa tietä. Olen sinnikkäästi noussut työhyvinvoinnin todistajanaitioon, vaikka pahoinvointikaverilla on enemmän puolustusasianajajia. Toiveikkuushetkien ketteränä pölyttäjänä olen saanut elää omaa elämäntehtävääni arkisissa valinnoissa. Vaihtoenergia ja kursailematon kiitollisuus on ollut läsnä työssäni.

Ja silti haluaisin polkea jalkaa, puhista ja tartuttaa toiveikkuusrokkoa. Ihmettelen, miten kertomukset kiireestä ja hallitsemattomuuden tunteesta ovat olleet niin samanlaisia eri työpaikoilla. Porukoilla kun yleensä on tapana treenata ihan omanlaistansa tyyliä arjen todentamiseen ja tulkintojen näytelmäkerhoihin. Miten samantapaista hallitsemattomuuden legendaa jaetaan niin erilaisissa yhteisöissä? Ihan kun meillä Suomessa seikkailisi stressipeikko, joka käväisisi jokaisella työpaikalla kuiskuttelemassa ihmisten korviin: “ Tästä ei selvitä, onhan sullakin niin kiire. Tää on yhtä muutoshärdelliä ja mikään ei kuitenkaan muutu koskaan.” Ja silti työpaikoilla on yleensä siistiä, työtehtävillä annoskoko, kaurapuuron ja shamppoot saa ostettua ja nurkan takana hillitään huumoria.

Presidentti Niinistö totesi kutsuseminaarinsa avauspuheessa 16.6.2013, että kolmas maailmansota tullaan käymään markkinataloudessa. Käydäänkö sitä jo kollektiivisessa mielessämme? Olemmeko huolestumisen, murehtimisen, tyytymättömyyden ja alakuloisuuden poterosodassa, jossa energiset toiveikkuuslähettiläät tulkitaan vihollisen kätyreiksi. Hyvinvointia on Suomessakin jo vuosikymmeniä mitattu bruttokansantuotteen ja kansantalouden kasvun mittareilla. Käyrät ovat tasoittuneet, joten eurojen kilinä ei auta elämänhallinnan ostosmatkalla. Hyvinvointihan on kokemus, joka kuplii yhdessä jaetuissa tarinoissa? Mikä on pienin arkinen lataus, jossa pilkahtaa joustavien unelmien hehku? Mikä toimii meillä kaikesta huolimatta?

Milloinkohan tulemme käännekohtaan mielensotien kentillä? Ovathan ankeat ajat ja tiukat tantereet herättäneet suomalaisissa toiveikkuusiltamia vuosisataisissa yhteisöissäkin. Kyntävätkö työyhteisöt energisoivaa syysviljaa ja valmistautuvat yhteistyökauran kevätidätykseen?

Näissä pohdintojeni kesämaisemissa kukkivat mummoni perennapenkistä kaivetut pionit. Kantaemoni herkkureseptit innovoituivat evakkomatkalla ja 40-luvun ruokakorttijonojen säpinässä. Niinpä taidankin antaa ajatusteni nyt laskehtia kohti mökkiniemeä. Poljen jalkaa, kun kärrään soraa. Himoitsen risusavottaa ja emolta perityn halkolaatikon täyttymistä. Ja kun pihauunista nouseva marjapiirakan tuoksu hersyttää pojanpoikaani, tiedän että kipinä leijuu pimenevässä syysillassakin.

Terveisin,
Sirpa, joka lähestyy viidenkympin elämäviittaa 35 vuoden työhyvinvointisäveltäjän kokemuksella.