Satakunnan strategiatyö – Oppiva maakunta

Mahdollinen maakuntauudistus luo epävarman toimintaympäristön maakunnan toimijoille. Muutos hakee vielä muotoaan eikä voida olla varmoja, mihin suuntaan uudistus liikahtaa. Satakunnassa maakuntauudistusta päätettiin kuitenkin lähteä pohtimaan rohkeasti isolla joukolla. Uuden Satakunnan strategiaprosessissa etsittiin yhteisiä, koko maakuntaa läpileikkaavia arvoja. Koko Satakunnasta kumpusi yhteinen ajatus oppivasta maakunnasta.

Ulkopuolinen sparraaja toi muutosprosessiin tietynlaista neutraaliutta ja objektiivisuutta. Kävimme prosessin aikana perinteisten ohjausten ja sparrausten lisäksi todella syvällisiä keskusteluja Humapin konsulttien johdolla siitä, mihin olemme maakuntana menossa ja mitä olemme juuri tässä hetkessä tekemässä, kertoo Satakunnan muutosjohtaja Timo Vesiluoma.

Strategiatyö koostui kolmesta isommasta seminaarista, joiden sisällä oli pienempiä työpajoja. Humapin rooli oli ohjata työpajatyöskentelyä erilaisilla menetelmillä ja toimia myös sisällöllisenä sparraajana. Jouduimme tekemään kompromisseja projektin laajuuden suhteen, sillä yhteistyö piti saada mukautumaan kansallisen tason aikavaatimuksiin. Kaikesta huolimatta meillä on nyt käsissämme ensimmäinen versio tulevan Satakunnan maakunnan strategiasta.

Strategiatyö jatkui mobiilista

Vaikka Satakunnan startegiaprosessissa kokoonnuttiin kasvokkain kolmeen seminaariin, oli digitaalisella fasilitoinnilla iso rooli prosessin aikana. Digialustaa käytettiin seminaareissa kommentointivälineenä, jotta kaikkien osallistujien ääni saatiin kuuluviin. Kokonaista strategiaa ei tehdä valmiiksi kolmen seminaarin aikana, joten digialusta mahdollisti kehitystyön jatkumisen myös seminaarien ulkopuolella.

Humapin digialustalla oli iso rooli strategiaprosessissa. Se oli hyvä reaaliaikainen keskusteluväline seminaareissa. Jokainen sai äänensä kuuluviin ja saimme luotua hyvin kokemuksia siitä, että jokaisen mielipiteitä on nähty, kuultu ja kommentoitu. Isossa porukassa jonkun ääni tuppaa aina häviämään, mutta digitaalisuuden avulla pystyimme kiertämään tämän ongelman, Vesiluoma kertaa.

Pääsimme eroon perinteisistä fläppitauluista. Digilaustan rooli oli korvaamaton koko prosessin ajan aina suunnittelun tukemisesta seminaarien dokumentointiin ja kirjoitusprosessin avustamiseen.

Strategiatyö toi maakunnan yhteiset arvot esiin

Satakunnan maakunta lähti etsimään strategiaprosessissaan maakuntaa läpileikkaavia arvoja. Suurien muutosten keskellä pysähdyttiin miettimään, mitkä ovat uutta maakuntaa yhdistävät tekijät. Nämä keskustelut nostivat esiin ajatuksen jatkuvasti oppivasta maakunnasta.

Arvotyöpajoissa puhuttiin paljon jatkuvasta uudistumisesta ja kehittymisestä sekä halusta oppia koko ajan lisää. Toimintaympäristön muutos on opettanut meille sen, että valmiita ratkaisuja on turha lähteä pohtimaan, vaan tärkeämpää on kyky uudistua, Vesiluoma toteaa.

Vesiluoma ja Humap ovat tuttuja jo aikaisemmista projekteista Satakunnan alueella. Positiiviset kokemuksen ja osallistavat menetelmät saivat Vesiluoman hakeutumaan jälleen yhteistyöhön Humapin kanssa.

Humapin menetelmällinen osaaminen on loistavaa. On hyvä saada humanistinen näkökulma tällaisiin isoihin päätöksiin, joita olemme viimeisen vuoden aikana tehneet. Humap ei pureskele asioita valmiiksi, vaan haastaa pohtimaan asioita uusista näkökulmista. Konsultin ei pidä päästää asiakastaan helpolla ja tässä Humap onnistui mielestäni jälleen hyvin.

Ainut pysyvä asia nykytyöelämässä on muutos. Muutoksen pyörteissä Humap on osoittautunut hyväksi kumppaniksi.