← Asiakastarinat

Kela panostustaa monipaikkaisen työn johtamiseen

Suurten organisaatiouudistusten myötä monipaikkaisen työn johtaminen on arkipäivää Kelassa. Vuonna 2016 jo 41% kelalaisista teki töitä esimiehensä kanssa eri toimipisteessä. Monipaikkaisen työn johtamisen haasteet ja uudenlaiset toimintatavat ovat tulleet organisaatiossa tutuiksi.

Arjen johtamisessa olemme panostaneet jo pitkään osallistavaan johtamiseen. Olemme kehittyneet valtavasti siinä, miten rakennamme yhteistyötä ja osallistavaa kulttuuria paitsi kasvokkain myös virtuaalisesti, sanoo Kelan koulutusasiantuntija Tarja Alivuori-Salonen.

Humap on ollut mukana rakentamassa monipaikkaisen ja osallistavan työn valmennuskokonaisuutta Kelassa vuosia. Valmennuskokonaisuudet on rakennettu vastaamaan etäjohtamisen ja monipaikkaisen työn haasteisiin. Aluksi etäjohtamisen nimellä kulkenut kokonaisuus koostui kasvokkaisvalmennuksista, nykyisin se toteutetaan pelkästään Skypellä.

Valmennuskokonaisuuksien kehittymisen taustalla on Alivuori-Salosen mukaan paitsi teknologian kehittyminen, myös johtamisjärjestelmän muutokset ja yhteinen tahto rakentaa Kelan näköistä valmentavaa johtamista strategisena pohjana kaikelle muulle osaamisen kehittämiselle.

Olemme keskustelleet teemoista paljon ja valmennukset herättävät jatkuvasti kiinnostusta. Vuosien myötä ilmapiiri valmennuksissa on muuttunut kohti tarinoiden jakamista ja yhteisten ratkaisumallien etsimistä. Tämä heijastelee aiempaa yhteisöllisemmän työnteon kulttuurista.

Valmennusten anti näkyy Alivuori- Salosen ja työhyvinvoinnin asiantuntijan Heli Kähkölän mukaan virtuaalisen työnteon kehittymisenä. Osa tapaamisista pidetään edelleen kasvotusten, mutta kokonaisuudessa palaverit ovat nykyisin jämäkämpiä ja entistä tarkemmin suunniteltuja.

Organisaatiomuutoksemme myötä uusia, hajallaan olevia tiimejä ja ryhmiä oli paljon. Meidän piti pohtia, miten saamme tiimiytettyä ja ryhmäytettyä eri paikkakunnilla toimivia ihmisiä yhteen, Kähkölä valottaa.

Esimiehille ja projektipäälliköille suunnattu monipaikkaisen työn valmennus on osallistujille myös paikka keskustella ajankohtaisista hajautetun työn johtamisen kysymyksistä. Yhdessä on voitu tarkastella myös, miten esimies voi havaita työtä ja aikaansaavuutta häiritseviä tekijöitä ajoissa.

Työhyvinvoinnin ja -kyvyn johtamisen merkitys korostuu monipaikkaisessa työyhteisössä. Etäältä ei välttämättä ole helppo havaita mahdollisia työkykyä heikentäviä tekijöitä tai työhön liittyviä ongelmia. Siksi säännöllinen yhteydenpito, luottamus ja jokaisen vastuu ottaa puheeksi asioita on tärkeää. Tätä tukee käytössämme oleva varhaisen tuen malli. Vaikuttavuudesta kertoo myös se, että pikkuhiljaa nämä asiat alkavat olla meillä esimiesten arkiosaamista, Kähkölä kuvailee.