← Asiakastarinat

Uusi ote Iisalmen kaupungin johtoryhmätyöhön

Iisalmen kaupungin johtoryhmä lähti hakemaan strategisempaa kehittämisotetta toimintaansa. Kun johtoryhmän kokoonpanoon oli tullut muutosta ja uusi kuntalakin korostaa strategisen johtamisen merkitystä, päätettiin johtoryhmätyöhön hakea uutta otetta.

Organisaatiouudistuksemme ollessa jo hyvällä mallilla kaipasimme johtoryhmätyöhön entistä kehittyneempää strategista otetta. Kokouskulttuuri ja yhteistyö tuntuivat olevan kohtuullisen hyvällä mallilla, strategisia asioitakin käsiteltiin jonkin verran, kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen johdolla muistelee.

Haimme prosessista kuitenkin apua strategisen tekemisen säännölliseen kannatteluun. Strateginen pohdinta oli johtoryhmässä jäänyt osittain päivittäisten operatiivisten asioiden alle.

Johtoryhmä luotsaa Iisalmessa kaupungin identiteetin luomista muuttuvissa tilanteissa. 3–4 kertaa kuukaudessa kokoontuva johtoryhmä lähti prosessin myötä varaamaan strategiselle, tulevaisuuteen katsovalle työlle aikaa säännöllisesti. Tavoitteena oli myös tunnistaa strategianmukaista päätöksentekoa tiiviisti.

Vanhasta hyvästä tekemisestä ei kannata luopua, mutta myös uusia työskentelyn tapoja on omaksuttava. Vanhoista tekemisen tavoista on siis päästettävä irti. Tämä oli meille hyvä oppi, Ronkainen tiivistää.

Konsulttikumppanit toivat Ronkaisen mukaan johtoryhmälle ulkopuolista näkemystä nykytilasta ja toiminnan kehittämisen keinoista. Humapin Eeva-Liisa ja Anneli nostivat esiin huomioitaan jory-työskentelystä ja yhteistyöstä ryhmässä.

Meidän tuli pohtia aidosti, miten haluamme kehittää organisaatiotamme ja toimintaamme. Maakuntauudistusten keskellä tämän keskustelun tärkeys korostuu, Ronkainen selvittää.

Olemme nyt myös johtoryhmässä valmiimpia isoihin muutoksiin. Emme reaktiivisesti vaan proaktiivisesti.

Ulkopuolisen tahon mukanaolo oli Ronkaisen mielestä prosessin kannalta oleellista. Vaikka omat ajatukset olisivat jo entuudestaan samansuuntaisia, ulkopuolinen auttaa käsittelemään asioita uudella tavalla, eri näkökulmista.

Johtoryhmän ja Eeva-Liisan ja Annelin välille syntyi hyvä luottamuksen ilmapiiri. Voin aidosti suositella näitä kokeneita konsultteja myös muille. He avasivat kokonaisuutta uudesta näkökulmasta. Saimme hyviä eväitä eteenpäin.

Johtoryhmätyön kehittämisen tukena käytettiin Iisalmessa myös Humapin digialustaa, jonka käyttö saa niin ikään Ronkaiselta kiitosta.

Väline oli hyvä tuki tapaamisten suunnittelulle. Pystyimme suunnittelemaan yhteistä aikaamme entistä paremmin. Digialustaa voisimme jatkossa hyödyntää aktiivisemmin.